sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ennätysjuoksu Vantaan puolimaratonilla 2017

Ei ole turhaan Vantaan maratonin reittiä kehuttu tasaiseksi ja nopeaksi. Olen osallistunut Vantaan maratonille ja puolimaratonille nyt viitenä peräkkäisenä vuotena ja jokaisena olen parantanut omaa ennätystäni. Tänä vuonna sääkin oikein tyrkytti hyvää juoksua: + 6-8 astetta, pientä tihkusadetta.


Saavuimme mieheni kanssa tuttuun tapaan kisapaikalle Tikkurilan urheilupuistoon hyvissä ajoin ennen kahdelta alkavaa puolikkaan kilpailua. Maratoonarit olivat juuri lähdössä toiselle kierrokselleen. Kävimme hakemassa kilpailunumerot kätevästi pyykkinarulta ja menimme sen jälkeen kannustamaan maratoonareita. Aki Nummela piti siinä vaiheessa kärkipaikkaa, mutta hän olikin päättänyt harjoitusmielessä heittää vain 30 kilometrin lenkin.

Aika kului maratoonareita kannustaessa nopeaan, mutta hitusen kylmä siinä seisoskellessa tuli. Niinpä menimme hetkeksi istumaan urheilutalon katsomoon. Alkuverkalle lähdimme vajaata tuntia ennen lähtöä. Kisavaatetuksen kanssa hieman emmin, mutta päädyin lopulta puolipitkiin trikoisiin ja ohueen, pitkähihaiseen paitaan. Osoittautuivat minulle hyviksi valinnoiksi, vaikka olisin varmasti lyhyemmässäkin tarennut.

Aki Nummelan lennokas askel
Kilpailu lähti osaltani hyvin liikkeelle: juoksu tuntui helpolta ja kevyeltä. Alussa kaasuttelin jopa asettamaani tavoitevauhtia kovempaa, mutta annoin mennä, kun hyvältä tuntui. Aika pian päädyin juoksemaan 1:40-jänisten joukkoon. Siinä oli hyvä matkaa taittaa, vaikkakin jäniksiltä tuntui olevan hukassa heidän oma tavoiteaikansa. Minulle vauhti sopi oikein hyvin, mutta etenimme kyllä reilusti kovempaa kuin 1:40-loppuaikaan tähtäävän olisi pitänyt juosta.

Vantaan puolimaraton ei tänäkään vuonna tuntunut minusta pitkältä. 10,5 kilometrin kierroksina juostava reitti ei ehkä tarjoa kauniita maisemaelämyksiä, mutta en niitä tässä juoksussani edes kaivannut. Kannustusta olisi kyllä voinut olla enemmän. Puolivälissä huoltoaseman kohdilla vaaleanpuna-asuiset Downtown65-miehet soitattivat musiikkia ja kannustivat kivasti myös nimellä, ja seitsemän kilometrin jälkeisellä omakotitaloalueella pauhasi tuttuun tapaan "Ihanaa leijonat, ihanaa". Juoksua helpotti myös kovasti se, että reitti on näinä viitenä vuotena jo painunut hyvin omaan muistiini.

Obelix 80 paunan hiidenkivi selässään sekä inkkari ja cowboy keppihevosineen.
Puolivälissä matkaa kello näytti 48:35, ja juoksu tuntui todella vahvalta. Jatkoin edelleen tuttujen jänisten peesissä. 12 kilometrin kohdilla kysyin jäniksiltä, aikovatko he jatkaa loppuun asti tätä kovaa vauhtia, vai alkavatko hidastella saavuttaakseen oikean tavoiteaikansa. Koska perässäroikkujia ei näkynyt, sovimme noin kahdeksan hengen jänisryhmämme kanssa jatkavamme samaa tahtia. Jänisten perässä meno tuntui kevyeltä. Muutaman kilometrin jälkeen jopa liian kevyeltä. Siinä vaiheessa älysin onneksi katsoa kelloa, sillä vauhti näytti selkeästi hidastuneen. Niinpä päätin jättää hyvän ryhmän ja puskea yksin eteenpäin. Kuuteentoista kilometriin asti juoksu kulki kuin unelma, mutta hyvin salakavalasti sen jälkeen matka alkoi kuitenkin painaa. Vauhti hidastui selkeästi. Viimeiset neljä kilometriä jouduin tosissani taistelemaan väsymystä vastaan, enkä millään enää saanut vauhtia nostettua takaisin entiselleen. Onneksi kilometrit kuitenkin vaihtuivat nopeaan, ja lopun alamäessä sain vielä revittyä pienoisen loppukirin.


Kello pysähtyi maalissa uuteen ennätysaikaan 1:38:02. Keskitahti 4.39 min./km. Toinen kierros oli noin 50 sekuntia hitaampi kuin ensimmäinen. Nopeimman kilometrin painelin aikaan 4.29, ja hitain painui 4.50:een. Olipa mahtavaa saada onnistunut juoksu vielä loppuvuoteen kesäkuun HHM-pettymyksen jälkeen.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Valmistautuminen juoksukilpailuun - positiivisen fiiliksen löytyminen kisapäivänä

Tänään on se päivä, kun juoksu kulkee - tänään lähtee! Maaliviivalla saan tuulettaa onnistunutta suoritusta.

Pyrin aina löytämään positiivisen fiiliksen päivän juoksukilpailuun. Erilaisten rutiinien avulla virittäydyn juoksutunnelmaan.

Kisakynnet
En arkisin yleensä lakkaa kynsiäni, mutta juoksukilpailuihin laittaudun. Lakan väri valitaan juoksupaitaan sointuvaksi. Luin Helsingin Sanomista artikkelin triatlonin Euroopan mestari Kaisa Salista (o.s. Lehtosesta), jolla tähtipinnit ja kynsilakka ovat tärkeä osa kilpailuun valmistautumisessa. Kaisalla kynsilakan väri tosin on aina sama: onnea tuova mintunvihreä.

Kisakampaus
Omat hiukseni laitan yleensä ponnarille tai kahdelle ranskalaiselle letille. Tytöille on kiva yrittää väkertää vähän vaativampia kampauksia. Oman seuran värit saa esille erilaisilla nauhakoristeilla.


Musiikki
"Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla. Miten kauan sitä kestää, ei, sitä ei voi tietää." Kilpailupäivän aamuna laitan musiikin soimaan ja hoilottelen mukana muun muassa Apulantaa. Kappaleet ovat yleensä nopearytmisiä ja niitä pitää pystyä laulamaan mukana. Valikoima vaihtelee pinnalla olevien artistien ja kappaleiden mukaan. Lapset yleensä toteavat, että pitääks sun äiti aina hoilottaa mukana.

En juokse kuulokkeet korvissani, mutta kilpailun aikana saatan mielessäni hokea jonkun kappaleen sanoja.

Juoksusuunnitelma
Lyhyemmille juoksumatkoille en aina laadi mitään erityistä juoksusuunnitelmaa, mutta puolimaratonille valmistaudun katsomalla kilpailureitin läpi. Tutkin missä kohdin reittiä on mäkiä, missä juoma-asemia. 

Tunnustelulenkki
Kisapäivän aamuna käyn pihalla haistelemassa säätä ja tunnustelemassa juoksuvirettä. Juoksen korttelin ympäri ja teen muutaman vauhdikkaamman spurtin.

Kisapaita, -kampaus ja -kynnet sävy sävyyn

Some
Hyvää kisafiilistä haen myös seuraamalla tapahtumakirjoittelua sosiaalisessa mediassa. Pienten kylätapahtumien kohdalla tämä ei onnistu, mutta isommilla tapahtumilla on yleensä aktiiviset Facebook- ja Instagram-sivut, joita järjestäjät päivittävät. Muiden bloggaajien valmistautumista on myös kiva seurata.

Luotto omaan kisakuntoon
Kaikki voitava harjoittelun suhteen on tehty. Nyt vain luotetaan omaan kehoon ja suorituskykyyn. Nyt nautitaan!

Mitä rutiineja sinun kisapäivääsi kuuluu?

maanantai 2. lokakuuta 2017

Liikunnan riemuja viikolla 39


Naapurikylän suunnistusseura on kesällä tarjonnut ilmaisia kuntorasteja. Maanantaina oli vuorossa kauden viimeiset suunnistukset. Tytär innostui kanssani rasteja etsimään. Valitsimme 2,7 kilometrin mittaisen c-radan, joka vaikutti meille sopivan haastavalta. Reitillä pystyi hyvin hyödyntämään polkuja sekä pururataa. Vaikka täytyy kyllä taas todeta, että ainakaan pienempien polkujen varaan ei omaa etenemistä tälläkään kertaa voinut täysin jättää: polkuja tuntui risteilevän maastossa paljon enemmän kuin niitä oli karttaan piirretty. Kaikki rastit kuitenkin hyvin löysimme. Viimeiseltä rastilta maaliin päätimme pistää kaikki peliin, ja kellotimmekin sille välille c-radan nopeimmat väliajat. Työtä teetti kyllä pysyä tyttären spinttivauhdissa, vaikka vielä väitti, ettei edes juossut täysillä.


Tiistain kevyellä lenkillä päätin lähteä matkaan hitusen normaalia vauhtia kovempaa. Kokeilla miten sykkeet siihen reagoivat. Ensimmäiset kilometrit kulkivatkin ihan kivasti, eikä sykemittarin lukematkaan olleet vielä kivunneet liian korkealle. Mutta neljän kilometrin jälkeen huomasin, että kutosen kilometrivauhti on vielä minulle liikaa. Sykkeet pompsahtivat pian yli oman kevyen lenkin maksimirajani yli. Päätin kolmelle viimeiselle kilometrille hitusen hidastaa vauhtia. Kiva kokeilu kuitenkin.


Lauantaina osallistuin leikkimieliseen VoimaChallenge-kilpailuun. Olin osa neljän hengen naisjoukkuettamme. Kilpailussa kilpailtiin neljässä voimaa, kestävyyttä, taitoa ja nopeutta mittaavassa lajissa. Taitoradalla piti muun muassa tasapainoilla slacklinella, kinkata takaperin tötsärataa, heittää palloja autonrenkaaseen sekä ylittää ja alittaa aitoja. Kestävyyttä mitattiin siirtämälllä motillinen klapeja kottikärryillä sadan metrin päässä olevaan astiaan. Juoksimme myös rengasradalla ja vedimme perässämme vastuskelkkaa. Tapahtuma oli minusta varsin onnistunut, sillä mukaan pystyi osallistumaan lähes kuka tahansa leikkimielisestä kisailusta kiinnostunut. Kovaa kestävyyskuntoa tai tapahtuman nimen mukaista voimaa ei juurikaan tarvittu. Ketteryys ja hyvä kilpailustrategia olivat ne tärkeimmät ominaisuudet. Meidän tiimi esimerkiksi hävisi useita sekunteja klapien pinoamisessa. Kottikärryt saivat kovaa kyytiä, mutta valitettavasti kuormasta putosi useampi halko matkan varrelle. Niiden poimimiseen meni turhaan aikaa. Samoin lastaustahti olisi saanut olla nopeampi. Hauskaa meillä silti oli - ja hyvä tiimihenki! Seuraavana päivänä oikean jalan etureiteni oli todella kipeä. Portaita oli vaivalloista laskeutua.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kettupipo


Nämä kettopipot on neulottu Dropsin Baby Merino -langasta. Pipon ohje on omasta päästä, ja kettukuvion olen löytänyt jostain internetin syövereistä. Tummempi pipo kätkee paremmin taakseen langankierrot, mutta väritys tuo mieleen ehkä enemmän pikkupandan kuin ketun. Ongelma ratkeaisi tekemällä osan kettukuviosta valkoisella.

Ohje: Peruspipo kettukuviolla
Lanka: Drops Baby Merino, tummanharmaa (20), harmaa (19) ja oranssi (36)
Puikot: 3 mm

maanantai 18. syyskuuta 2017

Katse kohti Vantaata


Vantaan maratonille on aikaa enää neljä viikkoa. Siinä ajassa pitäisi tämä kroppa saada hiottua puolimaratonkuntoon. Puolikasta lyhyempien matkojen kilpailut ovat kesän ja alkusyksyn aikana sujuneet mallikkaasti, joten olen toiveikas kuntoni suhteen. Nyt pitäisi vaan vielä varmistaa, ettei voimat lopu kesken jo puolimatkassa, kuten kesäkuun HHM:lla kävi.

Juoksulenkkejä on nyt vähän pidennetty ja tehoja nostettu aiemmasta. Viime viikolla kilometrejä kertyi mittariin 57. Juoksin kevyiden peruslenkkien lisäksi kaksi kovempaa harjoitusta. Perjantaina ohjelmassa oli reipas, kiihtyvävauhtinen juoksu, jossa lisäsin vauhtia aina kolmen kilometrin välein. Ensimmäiset vauhdinnostot kulkivat ihan kivasti, mutta viimeisen eteen sai jo tehdä töitä. Sain kuitenkin siinäkin vauhdin lopulta pidettyä tavoitteessa. Sunnuntaina juoksin kahden tunnin pitkän lenkin. Alun hitaahkon lämpenemisen jälkeen juoksu kulki todella kevyesti. Ei tuntunut matka lainkaan pitkältä. Taisin kokea todellista juoksun flow´ta. Lisää tällaisia elämyksiä, kiitos!


Viime viikon erikoisuutena oli ex-tempore-osallistuminen partiolaisten järjestämään piskuiseen katujuoksuviestiin. Meillä olikin kiva, rento neljän hengen porukka koossa. Itse juoksin kolmannen osuuden, joka ennakkoon ilmoitetun kilometrin sijaan olikin kutistunut 600 metriin. Huomaa, ettei kokemusta moisista pikamatkoista ole. Lähdin raketin lailla matkaan ja parinsadan metrin jälkeen tajusin, että ei se 600 metriä niin lyhyt matka sittenkään ollut... Melkoinen rypistys se tosiaan oli, sillä maalissa otti kovin keuhkoihin ja yskin vielä pitkään kisan jälkeen. Kannatti kuitenkin osallistua, sillä saimme palkinnoksi hienot Kupilkan retkiastiat.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall