sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

HHM 2018: I did it!


Juoksukoneistossani on ilmeisesti vain kaksi vaihdetta: on ja off. Voin samassa hetkessä juosta puolimaratonin kevyesti uusiin ennätyslukemiin tai sitten hyytyä täysin jo alkumetreillä. Ikinä ei etukäteen tiedä, kumpi vaihde tänään naksahtaa päälle. Viidennestä Helsinki Half Marathonistani tuli viime vuoden tapaan selviytymistaistelu.

Hain paikkani lähtöviivalta 1.40-jänisten edestä. Heitähän minun piti juosta karkuun. Ensimmäisen kilometrin siinä onnistuinkin, mutta sen jälkeen jäin jo jänisporukan jalkoihin. Juoksin heidän mukanaan seuraavat neljä kilometriä, vaikka se ajoittain melko haastavaa ahtaissa kaarroksissa ja tienpätkissä olikin. Oma kelloni näytti aivan ihmeellisiä väliaikoja, mutta järjestäjien kilometritolppien mukaan etenin koko ajan hitusen ennätysaikoja hitaammalla vauhdilla. Jänis huuteli, miltä juoksu tuntuu. - Hyvältä, muut vastasivat kuorossa. - Pelottavan raskaalta, ajattelin minä. Aloin pudota ryhmän vauhdista ja jo viiden kilmetrin jälkeen kanttasin täysin. Vauhdit hiipuivat, samoin juoksuinto. Jäljellä oleva matka alkoi tuntua todella pitkältä. Suunnittelin keskeyttäväni seuraavalla juomapisteellä, mikä varmasti olisi ollut järkevintä, mutta toisaalta halusin päästä nauttimaan maalialueen tunnelmasta ja hienosta tapahtumamitalista.


En muista loppumatkasta juuri mitään. En osaa kertoa, millainen reitti oli, oliko siellä kannustajia tai paistoiko aurinko. Tavoitteenani oli tsempata aina seuraavalle juomapistelle hyvävoimaisten juoksijoiden liihotellessa kevyesti ohitseni. Sen muistan, että jano minulla oli. Join juomapisteellä kolme mukillista ja silti ennen seuraavaa juomapistettä kaipasin jo lisää. Ja mäkiäkin loppumatkasta ilmeisesti oli. Yhdessä pistin ainakin kävelyksi.

Viimeisellä kahdella kilometrillä sain jostain oudon virtapiikin ja pystyin ilokseni juoksusta nauttimaan. Hitusen ennen maalia takaani alkoi kuulua Poppiksen luotsaaman 1.55-jänisryhmän iloisia ääniä. Hänen kannustuksesta intouduin itsekin huimaan loppukiriin.

Matkalla mietin, onko tässä mitään järkeä. Pitäisikö vain siirtyä höntsäjuoksijaksi. Loppuajan 1:54 olisi voinut saavuttaa järkevämmälläkin juoksulla. Nautin kuitenkin todella paljon tavoitteellisesta harjoittelusta ja onnistuneista kovista juoksuista, joten ihan vielä en tahtia tietoisesti hidasta. Ja täytyyhän sitä aina välillä epäonnistua, jotta voitot tuntuvat taas makeammilta.

Maalissa matkan rasitukset unohtuivat nopeasti, ja oli mahtavaa päästä puimaan omaa suoritusta tuttujen juoksijoiden kanssa. Oli kiva tavata maalialueella vanha riparikaverikin.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Vitosen pikajuoksija


Keväällä 2013 tähtäsin Tukholman maratonille. Keräilin kilometrejä vauhtijuoksujen sijaan. Tuttavani houkutteli minua osallistumaan viiden kilometrin kilpailuun. Ajatus lyhyestä kilpailusta lähinnä kauhistutti: "En mä oo mikään pikajuoksija!"

Tukholman jälkeen pohdiskelin, ettei maraton ehkä sittenkään ole minun juttuni. Lyhyemmille matkoille siirtymistä puolsi myös seuraavan talven polvivaivat. En halunnut rasittaa jalkojani ja kroppaani liiallisilla kilometreillä. Nykyään keskitynkin kympille ja puolimaratonille. Myös ne kymppiä lyhyemmät "pikamatkat" ovat täyttäneet kisakalenteriani.

Alimatkojen kipailut toimivat loistavana vauhtiharjoituksena, ja olen jopa oppinut pitämään näistä täysillä vedetyistä raastomatkoista. Veren maku suussa en osaa (enkä kyllä haluakaan) juosta, vaan tietty helppous ja rentous matkassa on säilytettävä. Silti paukusta voi lähteä kovaa matkaan, koska juostava matka on sen verran lyhyt. Pikajuoksija en edelleenkään ole, mutta harjoituksen myötä olen oppinut paremmin sietämään hengästymistä ja pahaa oloa.

Seuraava vitosen pikamatka on vuorossa 19.5., jolloin järjestetään Helsinki City Running Day. Maratonin ja puolikkaan lisäksi matkavaihtoehtona on viiden kilometrin katujuoksu, Helsinki City5. Todella kiva päästä fiilistelemään tämän ison tapahtuman tunnelmaa yhdessä muiden osallistujien kanssa. Virallista vitosen aikaakaan en ole aiemmin rekisteröinyt.


* Sain osallistumisen tapahtumaan yhteistyössä SULin kanssa.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Saulin SM-puolimaraton Vierumäellä


SAULin SM-maanteillä juoksemani puolimaraton on varmasti paras puolikkaani ikinä. Eikä pelkästään ennätysajan vuoksi. Vierumäellä oli kaikki kohdallaan: sää, reitti, juomahuolto ja kisakunto. Juoksin tasaisen kilpailun, jossa kierrosajat olivat hyvin lähellä toisiaan, eikä hyytymistä tapahtunut missään vaiheessa.

Puolimaratonin lähtö oli aamukymmeneltä. Herätessä mittari oli näyttänyt vielä paria astetta pakkasta, mutta asteet nousivat nopealla tahdilla selvästi plussan puolelle ja aurinko lämmitti mukavasti. T-paita ja sortsit olivat onnistunut asuvalinta. Irtohihat heitin pois kahden kierroksen jälkeen.



Kiersimme vajaan kahden kilometrin tasaista reittiä kaikkiaan 11 kertaa. Pidin tästä toteutustavasta todella paljon. Reitti tuli nopeasti tutuksi, ja maalialueella näki kannustajat useaan kertaan. Juomahuolto oli myös helppo toteuttaa. Lisäksi juoksijoita riitti ympärille koko ajan. Miesten kärki ohitti minut jo seitsemän kilometrin kohdilla, ja naisten voittaja Johanna Lindholm laittoi vilkun päälle yhdeksässä. Kovien juoksijoiden ohituksista sain vain itselleni lisää virtaa.

En osannut talven harjoittelukauden jäljiltä sanoa, mihin vauhtiin rahkeeni puolikkaalla riittäisivät. Niinpä en tälläkään kertaa lähtenyt tavoittelemaan mitään tiettyä kilometrivauhtia, vaan lähdin matkaan fiiliksellä. Ensimmäisen kilometrin kohdalla vilkaisin ensimmäisen kerran kelloani, joka näytti ajaksi 4.36. Sopivaa ennätysvauhtia siis. Ensimmäiset kaksi kierrosta hengittäminen tuntui melkoisen raskaalta. Pohdin, tuliko aloitettua liian kovaa. Onneksi hengitys siitä tasoittui, ja pääsin nakuttelemaan hyvin tasaisia kierrosaikoja.


Mieheni toimi kilpailun ajan huoltajanani ja tarjoili urheilujuomaa omista pikkupulloista. Tämä oli valtavan suuri apu, sillä minun ei tarvinnut pysäyttää vauhtiani juomapisteellä. Pullo oli helppo napata vauhdissa käteen, ja siitä oli myös helppo juostessa juomaa hörppiä. Olimme sopineet juottohuollon joka toiselle kierrokselle. Otin kilpailun aikana myös kahdesti geeliä.

16 kilometrin jälkeen matka alkoi jaloissa painaa. Yritin tsempata vauhdin kanssa, ettei se pääsisi putoamaan. Ajattelin, että nyt se tuttu puolikkaan muuri tulee taas vastaan. Raskauden tunne hävisi ilokseni melko nopeasti, ja kahden viimeisen kierroksen aikana tuntui, että virtaa on vielä todella hyvin. Tuttu reitti auttoi tässäkin varmasti paljon. Viimeisellä kierroksella puuskutin kaikkeni peliin. Maalissa tuuletin uutta ennätysaikaani 1:37:36.

Ennätysjuoksuni lisäksi sain nauttia paikallisen aikuisurheiluseuran juoksijoiden loistavasti seurasta. Joukkueena nappasimme myös SM-hopeaa.


keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Luminen Munahölkkä

Pääsiäispäivän perinteinen Munahölkkä kärsi tänä vuonna kevätkelien oikuttelusta. Edellisviikon sulat tiet ja auringonpaiste hautautuivat maanantain vastaisena yönä alkaneen lumisateen alle, mikä harmillisesti karsi osallistujamäärää. Kesän hölkkäkuninkaalliset-sarjan avauskilpailu vaihtuikin talvijuoksuksi.

Järjestäjät olivat kyllä tehneet loistavaa työtä: reitti oli juuri ennen starttia aurattu ja hiekoitettu, joten ei se keli sittenkään ollut niin paha juosta. Alkuverkan perusteella valitsin jalkaani kesäkelin tossut. Ja hyvin niissä tuntui pitoa riittävän, vaikka matkan varrella sain parikin pyllähdystä todistaa.


Naisten 6,6 kilometrin matka juostiin kahtena kierroksena. Osittain edettiin lumisella hiekkatiellä, alku- ja loppupätkällä sai painella asfaltoitua maantien reunaa. Oma juoksuni tuntui kulkevan kelpo lailla. Kilometriajoissa näkyvät maaston vaihtelut: lopun ylämäki verotti vauhtia kyllä kummasti. Ensimmäisellä kierroksella yhtä matkaa juosseen miehen kanssa vaihdoimme ajatuksia. Hän kertoi viime syksynä aloittaneensa lenkkeilyn, ja tämä oli hänen ensimmäinen lappujuoksunsa ikinä. Olipa mahtava päästä häntä reitin varrella kannustamaan. Ja hienosti hän ensimmäisen kisansa juoksikin! Toivottavasti innostus säilyy.

Kaksi kierrosta oli tällä kertaa itselleni oikein sopiva määrä. Kolmas olisi tuntunut jo liian raskaalta. Aikaa matkaan meni 31:22. Hieman jäi oma vauhti mietityttämään, kun vertailukohtaa pariin edellisvuoteen ei ole. Toisaalta ajat olivat tulosluettelossa järjestään selkeästi huonompia kuin viime vuoden sulilla teillä juostuissa.

Kotiin lähdin kauniin narsissikimpun kanssa, sillä kaikki naisten sarjan osallistujat kukitettiin. Arpajaispyörä jäi tälläkin kertaa saamatta.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Aktia-maantiejuoksucupissa



Lähdin lauantaina etsimään kateissa ollutta juoksuvauhtiani Vantaalta. Aktiacupin talvijuoksusarjan osakilpailu sopi vihdoinkin hyvin kalenteriini, joten pääsin samalla fiilistelemään vähän isomman tapahtuman tunnelmia. Viivalle juoksijoita kerääntyi lähemmäs 400.

Lämpötila oli asteen verran plussalla, mutta tuuli puhalteli välillä varsin reippaasti. Edellisenä iltana olin jo lukenut tapahtuman Facebook-sivuilta, että vitosen ja kympin reitit olivat täysin sulat. Olin siis pakannut mukaani kesän uudet kilpakenkäni! Saavuin kilpailukeskuksena toimineelle Sotungin koululle hyvissä ajoin ennen kilpailun starttia. Paikalla oli jo täysi kuhina päällä. Jonkin verran tuttuja kasvoja bongailin. Tuli kyllä heti hyvä kisafiilis.

Vitosen juoksijat lähtivät kymmenen minuuttia kympin juoksijoiden perään.

Reipasvauhtinen juoksu on harjoituksissa tuntunut viime aikoina suorastaan ahdistavalta. Puuttuva vauhti ei minua niinkään ole häirinnyt, vaan juoksun raskaus ja hengityksen vaikeus. Mutta niin vain tälläkin kertaa todistin, etten ennakkofiilisteni perusteella pysty ennustamaan kilpailun lopputulosta. 

Juoksu tuntui jo alkuverryttelyn aikana mukavan kevyeltä, joten lähtöviivalle siirryin toiveikkaana. Yhdeltä lähdimme kaikki kympin kisaajat pitkänä letkana etenemään. Reitti kulki edestakaisena maantien reunaa pitkin. Rallattelin ensimmäisen kilometrin aikaan 4:23 ja kauhistuin aloittaneeni liian kovaa. Olin aivan varma, että vauhti alkaa jo seuraavasta selkeästi hidastua. Kilpailupäivälle sattunut hyvä vire, sula tie ja tapahtumasta saatu adrenaliini siivittivät kuitenkin minua hyvää vauhtia eteenpäin. Nakuttelin tasaisesti noin 4.32-kilometriaikoja. Juoksijoita riitti tasaiseksi letkaksi koko matkan, joten yksin ei tarvinnut missään kohtaa taivaltaa. Viiden kilometrin kääntöpaikan jälkeen olin jo niin iloinen hyvästä juoksustani, että ajattelin jokaisen tällä vauhdilla edetyn lisäkilometrin olevan vain plussaa. Sillä vaikka juoksu sinällään tuntui ihan hyvältä, tulivat kilometritolpat minusta turhan hitaasti vastaan. Yllätyksekseni vauhti ei kuitenkaan edes lopussa hyytynyt, vaan jaksoin hyvin maaliin saakka. En ole varmaan koskaan juossut kilpailussa näin, lähes sekunnilleen, tasaisia kilometrejä.


Loppuaikani kymmenen kilometrin matkalla oli 45:32. Aivan loistava kevään juoksukauden avaus. Tästä on hyvä jatkaa treeniä kohti uusia haasteita. 
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall