sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Raskas lappujuoksu

Kuva: Kajo Triatlon

Lauantaina kiinnitin juoksunumeron rintaani Valkealassa, jossa järjestettiin talvijuoksusarjan neljäs osakilpailu. Olen viime aikoina korvannut peruslenkkejä hiihtämällä, ja kovemmat vedot olen päässyt tekemään juoksumatolla. Kosketus lumisille teille on jäänyt vähäiseksi. Torstaina juoksin pienen tunnustelulenkin kylällä. Sen perusteella en odottanut kilpailusta kovinkaan sutjakkaa suoritusta.

Lähdin liikkeelle porukan häntäpäästä. Melko vähäisen osallistujamäärän vuoksi pääsin sieltäkin helposti hakemaan oman paikkani. Meno tuntui alusta lähtien kovin nihkeältä. Olin jo parin kilometrin jälkeen melkoisen puhki, ja kympin urakka tuntui toivottomalta.

Matka jatkui kilometri kerrallaan auraamattomalla ja kumpuilevalla reitillä. Ajatukset kiinnittyivät reitinvalintaan: juoksenko muiden jalanjälkiä pitkin vai haenko vähän tasaisempaa alustaa puhtaalta lumelta? Samalla yritin pysyä edellä menevän miehen ja naisen peesissä.

Kaunis, talvinen sää, -4C

Neljän kilometrin jälkeen alkoi kärki tulla kääntöpaikan jälkeen vastaan. Heitä siinä kannustin, ja samalla ihailin kärkinaisten komeaa menoa. Jossain vaiheessa liityin takaani tulleen miehen kantaan ja sain siten pidettyä juoksuvauhtia yllä, vaikka en lopulta ihan hänen peesissään pysynytkään. Kaksi kilometriä ennen maalia päästiin takaisin auratulle tielle, ja askel tuntui heti kevyemmältä. Sainkin lopussa hyvin nostettua vauhtiani.

En muista, koska olisin viimeksi käyttänyt kympin matkaan aikaa viittäkymmentä minuuttia. Hieman se mietityttää, vaikka varmasti kelin ja reitin piikkiin saa tällä kertaa jonkin verran laittaa. Itse tapahtumasta jäi kuitenkin hyvä fiilis. Järjestelyt toimivat, ja sää oli talviseen ulkoiluun ihanteellinen. Maalissa oli kiva vaihtaa ajatuksia muiden juoksijoiden kanssa. Harmi että kärki oli jo ehtinyt paikalta poistua. Olisi ollut kiva kuulla, miten he juoksunsa tällä kelillä kokivat.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Lämpimän paikan leiri




Vietin perheeni kanssa viikon Gran Canarialla. Nautin arjen katkaisseesta lomaviikostamme todella paljon. Aurinko paistoi koko viikon pilvettömältä taivaalta, joten lyhythihaisessa vaatetuksessa tarkeni hyvin. Uudet maisemat ja lumettomat tiet toivat mukavaa vaihtelua myös juoksemiseen.

Sään puolesta olisi ollut järkevintä juosta aamuvarhaisella, mutta halusin lomalla herätä ilman kellon pirinää. Tuhti illallinen puolestaan vei mahdollisuuden juosta auringon jo laskettua. Kaikki lenkkini taittuivat siis auringon porottaessa täydeltä taivaalta. En kuitenkaan sinällään kokenut kuumuutta häiritsevänä. Kivahan se oli, kun ei lähtiessä tarvinnut pukea päälleen kuin topin ja sortsit. Juoksu ei etelän sulilla teillä kulkenut kuitenkaan niin hyvin kuin olisin toivonut. Liekö kuumuudella, riittämättömällä nestetyksellä tai lomapäivien muilla aktiviteeteillä ollut vaikutusta siihen, että jalat tuntuivat jokaisen lenkin alussa todella tönköiltä. Kyllähän ne siitä lenkin edetessä jonkin verran vertyivät ja vauhtikin sitä myöten nopeutui, mutta ei siinä mitään juoksun ja etelän huumaa kyllä päässyt kokemaan.


Lomaviikkomme aikana järjestettiin Las Palmasin marathon, johon etukäteen vähän perehdyin kilpailumielessä. Tapahtuma olisi osunut saapumistamme seuraavaan päivään, joten en pitkään osallistumista harkinnut. Mutta ei se juokseminen nähtävästi olisi ollut sen helpompaa muutaman lomapäivänkään jälkeen. Johonkin ulkomaiseen kilpailuun osallistuminen kyllä edelleen kiehtoisi, mutta en tiedä, uskallanko moiseen lähteä. Oliko nyt syynä vain kuumuus, vai olisivatko jalat olleet matkustamisesta jäykät myös viileämmällä kelillä? Joku Euroopan kaupunkipuolikas kyllä kiehtoisi. Ennätyksiä siellä ei niinkään tarvitsisi tavoitella, vaan hyvää tunnelmaa. Mutta tönköillä jaloilla hidasvauhtisempi fiilistelykään ei tunnu houkuttelevalta.

torstai 1. helmikuuta 2018

N40

Ykkönenkin on vain numero

Täytän loppuvuodesta 40 vuotta. Vihdoinkin saan juoksuharrastukseni myötä ottaa kaiken ilon irti nuoruudestani! Pääsen vetreänä 39-vuotiaana kilpailemaan nelikymppisten sarjaan. Liityinkin tällä viikolla paikalliseen urheiluveteraaniseuraan. Nykyään tosin puhutaan aikuisurheilijoista. Suomen Aikuisurheiluliiton eli SAULin toimintaan ja tapahtumiin pääsee mukaan 30 vuotta täytettyään.

Lähes kaikissa juoksutapahtumissa on tarjolla ikäsarjat, joten minun ei enää tarvitse kilpailla nuoria huippuja vastaan. Vaikka yhtään helpommalla en toki pääse varttuneimpienkaan sarjassa. Ainakin monissa pienemmissä kylähölkissä 40-sarjan naiset painelevat usein kovinta vauhtia. Ja todisteita löytyy ihan Suomen huipultakin. Kanssani samana vuonna syntynyt Anne-Mari Hyryläinen juoksi juuri Dubaissa kovan maratonajan 2:28:53. Tilastoissa tulos on kaikkien aikojen neljänneksi paras Suomessa. Ritva Lemettisen SE-aika 2:28:00 ei ole kaukana. Viime vuonna maratonin Suomen mestaruuden puolestaan nappasi upea Paula Tukiainen. Hänkin jo yli 40. Hienoja esimerkkejä ja idoleita molemmat.

Laura Manninen voitti maratonin Suomen mestaruuden 2016 Lahdessa, yli 40-vuotiaana

Tässä iässä on siis vielä hyvät mahdollisuudet tavoitella omia ennätyksiä. Lasten kasvettua elämäntilannekin tarjoaa tilaisuuden harjoitella säännöllisesti. Lenkkivuoroa ei enää tarvitse miehen kanssa vaihtaa läpsystä eteisessä. Parasta on myös se, että juoksuharrastuksen voi aloittaa vasta ikäsarjaikäisenäkin, eikä aikaisempaa juoksutaustaa tarvita. Hyvä esimerkki on kuvassa kiitävä Laura Manninen, joka aloitti juoksemisen vasta kolmekymppisenä, ja voitti maratonin Suomen mestaruuden Lahdessa 2016.

Suomen Aikuisurheiluliitto järjestää omia Suomen mestaruuskilpailujaan, jotka kilpaillaan monesti yleisen sarjan kanssa samana viikonloppuna. Nyt keväällä on tarjolla esimerkiksi puolimaratonin SM-kilpailut Vierumäellä 14.4. ja SM-maastot Perniössä 5.5.

Ikä on vain numeroita!

tiistai 16. tammikuuta 2018

Tammikuun tossuttelut


Tammikuun ja uuden vuoden juoksuharjoittelu on lähtenyt hyvin käyntiin. Ohjelmassa on ollut loppuvuoden ylimenokauden jälkeen taas nopeutta kehittäviä vetoja sekä parituntisia pitkiksiä. Viikkokilometrimäärät ovat olleet lähellä viittäkymmentä.

Juoksu on kulkenut viime aikoina oikein hyvin, ja olen nauttinut kovien treenien tekemisestä. Pitkät lenkitkään eivät ole tuntuneet pitkiltä. Viime sunnuntain kaksituntisen aikana en montaa kertaa kelloani lenkin aikana vilkaissut. Ja silloin kun vilkaisin, totesin, että nopeasti on aika ja matka taittunut.


Kerran viikossa käyn nuorten yleisurheilujunnujen mukana treenaamassa juoksutekniikkaa ja lihaskuntoa läheisessä liikuntahallissa. Olen tästä mahdollisuudesta todella iloinen, sillä olen kotona melko saamaton noiden tekniikkaharjoitusten kanssa. Kotona tulisi myös todennäköisesti tehtyä aina hyvin samanlaisia liikkeitä. Nuorten junnujen kimmoisuutta ja taidokkuutta en edes havittele, mutta uskon omasta pomppimisestani olevan itselleni hyötyä. Tässä iässä ei onneksi heidän tasolleen tarvitse yltääkään. Kuntoni on selvästi tälläkin saralla kehittynyt, sillä jaksan tunnit paremmit kuin ennen, eivätkä lihaksetkaan ole enää koko loppuviikkoa jumissa. Hiki kylläkin edelleen virtaa jo alkulämmittelystä lähtien.


Lumisilla teillä, pikkupakkasessa tossuttelu tuo kivasti virtaa arkeen. Tällä viikolla saan kuitenkin nauttia kevyen viikon tuomista vähäisemmistä kilometreistä. Jospa lähtisin juoksun sijaan lasten kanssa luistelemaan. Viime sunnuntaina sitä jo kokeilin ja hyvin pystyssä pysyin.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Orimattilan uudenvuoden yöjuoksu 2017



Osallistuin uudenvuodenaattona Orimattilan yöjuoksuun, jossa startti tapahtui rakettien paukkuessa iltaseitsemältä. Lämpötila oli pari astetta pakkasen puolella, ja tiet lumiset ja osin liukkaat. Osallistujamäärä jäi tänä vuonna harmillisen vähäiseksi, mihin varmasti osaltaan vaikutti se, ettei tästä perinteisestä juoksusta löytynyt vielä kahta viikkoa ennen tapahtumaa mitään tietoa netistä.


Lähdin matkaan nastakengillä, mutta mies oli pärjännyt hyvin tavallisillakin tossuilla. Itse halusin ottaa varman päälle, jottei alamäissä ja mutkissa tarvinnut suotta varoa askeltaan. Alkuverryttelyssä juoksuni tuntui todella helpolta ja kevyeltä. Ja siltä se tuntui kilpailussakin ensimmäisten kilometrien aikana, jotka juoksin osittain alamäkeen alle 4.30-vauhdilla. Puolivälin jälkeen matka alkoi kuitenkin painaa, joten vauhti hidastui selvästi viidennessä ja kuudennessa kilometrissä. Kahden viimeisen kilometrin aikana sain hitusen tsempattua, kun yritin pysyä minut ohittaneen naisen perässä. Voimia ei kuitenkaan enää ollut niin paljoa, että olisin pystynyt sijoituksesta taistelemaan.



Reitin varrella oli taas mukavasti yleisöä, joka liikenteenohjaajien ohella upeasti kannusti. Hyvä, hyvä -huutoja sai kuulla useaan otteeseen, ja lehmänkellot kilkattivat. Tästä taas pisteet Orimattilan porukoille. Arvonnasta voitin vielä itselleni villasukat ja mies maisemakalenterin. Molemmat pääsivät heti käyttöön.

Loppuaikani noin 8,6 kilometrin matkalla oli 40:23, jolloin keskitahdiksi muodostui 4.41 min./km. Varsin hyvä suoritus lumisilla teillä.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall