tiistai 21. marraskuuta 2017

Pajulahti-rogaining


Suunnistuskaverini houkutteli minut parikseen viime sunnuntaina järjestettyyn Pajulahti-rogainingiin. Rogainingissa on tavoitteena määrätyssä ajassa etsiä pistemäärältään eri arvoisia rasteja. Pisteitä tulisi tietysti napsia kasaan mahdollisimman monta. Valittavana oli joko kahden tai neljän tunnin sarjat, joista me valitsimme lyhyemmän. Joukkueessa sai olla 1-5 jäsentä, ja heidän tuli liikkua maastossa yhdessä.

Tuntia ennen starttia saimme kartan tutkittavaksemme. Kokeneet rogaajat pistelivät rastipisteet nuppineuloilla ja mittasivat sen jälkeen langalla tarkasti eri reittivaihtoehdot. Joukkuekaverini oli osallistunut kyseiseen tapahtumaan ennenkin, joten hänkin oli osannut varautua langanpätkällä, johon oli valmiiksi merkitty kilometriviivat. Sen avulla oli helppo vertailla rastien etäisyyttä. 

Kartalla oli kaikkinensa 30 rastia. Pienin rastipistemäärä oli 20, ja arvokkaimmista pisteitä ropisi tilille 100. Emme laatineet reittisuunnitelmaa niinkään rastin pistemäärän mukaan, vaan valitsimme sopivalta tuntuisen kiepin lähialueelta. Melko pian lähdön jälkeen tosin tajusimme, että olimme aliarvioineet kuntomme ja taitomme, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmaa kesken matkan.


Aika kului suunnistaessa taas kuin siivillä. Puolitoista tuntia täyttyi kellossa paljon nopeammin kuin normaalilla juoksulenkillä. Etenimme kuntopolulla ja helppokulkuisessa maastossa hölkäten, mutta kävelimme suosiolla jyrkimmät ylämäet ja epätasaiset maastopätkät. Matkaa oli mukava yhdessä taittaa, kun seurana oli kunnoltaan ja suunnistustaidoiltaan samantasoinen kaveri. Rastit olivat melko helppoja löytää, mutta onnistuimme kyllä tekemään lahjakkaan pummin jo kolmosrastilla. Todettiin kuitenkin, että suunnistustaitomme ovat selvästi kehittyneet, sillä pääsimme melko nopeasti taas takaisin kartalle.


Loppumatkan reittisuunnittelu meni todella nappiin, sillä olimme maalissa kolmea minuuttia ennen kahden tunnin rajaa. Jokaiselta ylittävältä minuutilta kun olisi loppupisteistä vähennetty kymmenen pistettä.

Olipa todella mukava kokemus tämä joukkuerogaining. Ei tarvinnut yksin rastien kanssa pähkäillä. Ensi kerralla osaamme varmasti tehdä pisteiden keräämisen kannalta rohkeamman reittivalinnan. Tuloksissa jäimme tällä kertaa häntäpäähän. Meidän emitiin rastipisteitä kirjautui 490, kun voittaja leimautti niitä 1350!

maanantai 6. marraskuuta 2017

Kuivannon Kymppi 2017


Osallistuin sunnuntaina jo seitsemättä perättäistä kertaa Kuivannon Kympille. Tästä marraskuisesta kylätapahtumasta on siis muodostunut minulle jo pienoinen perinne. Viime vuonna mittari näytti pakkasasteita, mutta tänä vuonna sää oli juoksutapahtumalle mitä parhain: +7° C, tuuletonta ja ilma sateen jäljiltä hapekas.


Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja saimme auton parkkeerattua sopivasti lähelle kilpailukeskuksena toimivaa Kuivannon seurantaloa. Ennen starttia ehdimme tutustua esillä olleisiin, Kuivannon Kympistä kertoviin lehtileikkeisiin. Ensimmäinen Kuivannon Kymppi järjestettiin vuonna 1981, jolloin osallistujia oli 24. Siitä osallistujamäärät nousivat nopeasti ensimmäisten vuosien jälkeen, ja parhaimmillaan reitin on kiertänyt yli 800 kuntoilijaa. Tänä vuonna reippailijoita oli lähes 500.


Olin keskiviikkona osallistunut paikallisen urheiluseuran lihaskuntotreeneihin ja saanut niistä lihakseni melkoisen kipeiksi. Jalat eivät vielä sunnuntainakaan olleet kaikkein vetreimmät. Alkuverkan aikana en pystynyt tekemään teräviä spurtteja, kun jalat kirrasivat. Hieman epävarmoin ajatuksin siirryin lähtövaatteen alle odottelemaan starttia.

Juoksu lähti onneksi kulkemaan ihan mukavasti. Alkuun sain käyttää melko paljon ohituskaistaa, ennen kuin löysin oman paikkani samaa tahtia kulkevien joukosta. Parasta koko matkan aikana olikin se, että yksin ei tarvinnut missään vaiheessa matkaa taittaa. Juoksijoita oli tasaisesti sekä edessä että takana. Vauhdinjakoni oli tällä kertaa erittäin onnistunut. Etenin lähes koko matkan samaa, tasaista tahtia. Mäet toivat kilometriaikoihin pientä vaihtelua. Erityisen iloinen olen siitä, että viiden kilometrin kohdilla alkaneella hiekkatien pätkälläkin vauhti pysyi hyvänä. Kilometritolpat tuntuivat tulevat vastaan ripeästi, eikä matka missään vaiheessa tuntunut pitkältä. Sen verran keskittynyt tosin juoksuuni olin, että maisemia en hirveästi vilkuillut. Mies kertoi matkalla nähneensä lehmiä, hevosia ja lampaita. Itselläni ei ole niistä mitään havaintoa.

Kuva otettu Kuivannon Kympin sivuilta, kuvaajana Kuvaajari
Maalisuoralla irtosi vielä kivasti loppukiri, ja päätin aivan ennen maaliviivaa parantaa vielä sijoitustani parilla pykälällä. Tytär totesi yllä olevasta kuvasta, että kyynärpäätaktiikallako maaliin ryntäsin.

Loppuaikani 10,6 kilometrin matkalla oli 49:32. Lähes sekunnilleen sama kuin viime vuonna. Keskitahdiksi muodostui 4.39 min./km. Juoksusta jäi erittäin positiivinen fiilis. Taisaisen vauhdin taktiikalla juoksu ei missään vaiheessa tuntunut liian raskaalta, ja lopun loivassa ylämäessäkin jaksoin vielä rutistaa loppukirin.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Pajulahden maastokarnevaaleilla


Viikonloppuna järjestettiin ensimmäistä kertaa Pajulahti Cross Country Carnival. Kaksipäiväisen tapahtuman tarkoituksena oli koota yhteen eliittijuoksijat, juniorit ja aikuisurheilijat. Tapahtumakeskuksena toimi Pajulahti-halli ja sen lähimaasto. Alkuviikosta satanut lumi toi juoksuun omat haasteensa.



Meillä entisillä nuorilla oli edessä 6,5 kilometrin matka, joka juostiin kolmen kierroksen kilpailuna: 1,5 km + 2 x 2,5 km. Lähtö ja maali sijaitsivat Pajulahti-hallissa, jonne palattiin aina loskaisen maastokierroksen jälkeen hakemaan hetkeksi pitoa tossun alle. Omasta juoksustani ei ole paljoa kerrottavaa. Ensimmäinen kierros kulki vielä ihan ok, mutta kahdella seuraavalla tuntui, että puhti oli täysin poissa. Tarvitsisin ehkä lisää mäkitreeniä ja ylipäätään vaihtelevassa maastossa juoksemista. Hieman voi tosin tällä kertaa laittaa myös kelin piikkiin: reitti oli loskainen ja pehmeä. Hyvää harjoitusta tämä joka tapauksessa oli.

Maalissa vaihdoin sanasen Mika ja Annemari Kiekaran kanssa.
Naisten eliitti lähtöviivalla
Sunnuntai-iltapäivällä juoksemisen mallia näyttivät eliittijuoksijat. Ihailtavan keyveltä ja kauniilta heidän meno näyttikin. Naisten sarjan voitti Camilla Richardsson ja miesten Topi Raitanen. Tasoeroni Suomen kärkeen on hurja: hävisin loppuajallani Camillalle lähes kahdeksan minuuttia!

Kaikkinensa tämä Pajulahden tapahtuma oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja onnistunut. Lämmin halli helpotti huomattavasti juoksuun valmistautumista, ja sisätiloissa oli huoltojoukkojenkin mukava viettää aikaa. Viikonlopun aikana pääsi kivasti seuraamaan lasten iloista menoa niin yksilö- kuin viestikilpailuissakin sekä kannustamaan kovatasoisia eliittijuoksijoita. Tapahtuma motivoi myös meitä lasten vanhempia lähtemään rohkeasti lähtöviivalle. Eräskin ikäsarjan edustaja kertoi kilpailuihin osallistuneen lapsensa todenneen, että kai säkin iskä aiot juosta. Mahtavaa, että iskä oli heti todennut tietysti lähtevänsä mukaan.

Mieleeni jäi myös palkintojenjako, jossa pääsin pokkaamaan kultamitalin, koska muita 35-sarjalaisia ei viivalle uskaltautunut. Nousimme juhlallisesti lavalle tämän Vangeliksen Chariots of Fire -musiikin saattelemina. Kuin olympialaisissa konsanaan. :)

Toivottavasti tapahtuma kerää tulevina vuosina enemmän osallistujia. Etenkin ikäsarjoissa osallistujamäärä jäi harmillisen vähäiseksi.

torstai 26. lokakuuta 2017

Syyslomailua ja puolikkaalta palautumista

Adidas Ultra Boost ja säärystimet sävy sävyyn
Vantaan puolimaratonin jälkeen en juossut kolmeen päivään. Neljäntenäkään en vielä erityisesti tuntenut tarvetta lenkkeilyyn, mutta ajattelin sen olevan siinä vaiheessa jo hyväksi. Puolisen kilometriä juostuani tajusin, miksi juoksu on minulle niin rakas harrastus. Valtava hyvänolontunne levisi koko kroppaan. Hei, tästä minä nautin ja tästä minä saan virtaa ja hyvää fiilistä! Tuo tunne tullee helpottamaan lenkillelähtöä myös näinä syksyn kylminä ja pimeinä iltoina. Vaikeintahan on aina se sohvalta ylösnousu ja treenivaatteiden vaihtaminen. Ihan jo paleltaa pelkkä ajatus. Mutta kun lähtöpäätös on tehty ja ulko-ovi takana sulkeunut, jo helpottaa.

Ihan endorfiinipöllyssä en kuitenkaan ensimmäisiä puolikkaan jälkeen tehtyjä lenkkejäni pystynyt juoksemaan. Oikean jalan pohje kun kramppaili. Pientä kipua tuntui oikeastaan koko lenkin ajan. Onneksi tuntui olevan vain ensimmäisten lenkkien vaiva. Viimeisimmän pystyin jo juoksemaan kivutta.


Tällä viikolla perheemme koululaisilla on syysloma, joten lähdimme alkuviikosta koko perhe pienelle reissulle pääkaupunkiseudulle. Kävimme pomppimassa Superparkissa sekä tutustumassa Ateneumin Ankallisgallerian aarteita -näyttelyyn. WeeGeen lelumuseossa oli näytillä söpöjä nallekarhuja.

Tänään maahan satoi ensilumi. Kiva päästä lenkkareilla lunta narskuttamaan, vaikkakin se taitaa sulaa pois jo viikonloppuna. Hyvä sikäli, sillä olen ilmoittautunut viikonloppuna järjestettäville Pajulahti Cross Country - karnevaaleille. Kuuden ja puolen kilometrin juoksumatka odottaa.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ennätysjuoksu Vantaan puolimaratonilla 2017

Ei ole turhaan Vantaan maratonin reittiä kehuttu tasaiseksi ja nopeaksi. Olen osallistunut Vantaan maratonille ja puolimaratonille nyt viitenä peräkkäisenä vuotena ja jokaisena olen parantanut omaa ennätystäni. Tänä vuonna sääkin oikein tyrkytti hyvää juoksua: + 6-8 astetta, pientä tihkusadetta.


Saavuimme mieheni kanssa tuttuun tapaan kisapaikalle Tikkurilan urheilupuistoon hyvissä ajoin ennen kahdelta alkavaa puolikkaan kilpailua. Maratoonarit olivat juuri lähdössä toiselle kierrokselleen. Kävimme hakemassa kilpailunumerot kätevästi pyykkinarulta ja menimme sen jälkeen kannustamaan maratoonareita. Aki Nummela piti siinä vaiheessa kärkipaikkaa, mutta hän olikin päättänyt harjoitusmielessä heittää vain 30 kilometrin lenkin.

Aika kului maratoonareita kannustaessa nopeaan, mutta hitusen kylmä siinä seisoskellessa tuli. Niinpä menimme hetkeksi istumaan urheilutalon katsomoon. Alkuverkalle lähdimme vajaata tuntia ennen lähtöä. Kisavaatetuksen kanssa hieman emmin, mutta päädyin lopulta puolipitkiin trikoisiin ja ohueen, pitkähihaiseen paitaan. Osoittautuivat minulle hyviksi valinnoiksi, vaikka olisin varmasti lyhyemmässäkin tarennut.

Aki Nummelan lennokas askel
Kilpailu lähti osaltani hyvin liikkeelle: juoksu tuntui helpolta ja kevyeltä. Alussa kaasuttelin jopa asettamaani tavoitevauhtia kovempaa, mutta annoin mennä, kun hyvältä tuntui. Aika pian päädyin juoksemaan 1:40-jänisten joukkoon. Siinä oli hyvä matkaa taittaa, vaikkakin jäniksiltä tuntui olevan hukassa heidän oma tavoiteaikansa. Minulle vauhti sopi oikein hyvin, mutta etenimme kyllä reilusti kovempaa kuin 1:40-loppuaikaan tähtäävän olisi pitänyt juosta.

Vantaan puolimaraton ei tänäkään vuonna tuntunut minusta pitkältä. 10,5 kilometrin kierroksina juostava reitti ei ehkä tarjoa kauniita maisemaelämyksiä, mutta en niitä tässä juoksussani edes kaivannut. Kannustusta olisi kyllä voinut olla enemmän. Puolivälissä huoltoaseman kohdilla vaaleanpuna-asuiset Downtown65-miehet soitattivat musiikkia ja kannustivat kivasti myös nimellä, ja seitsemän kilometrin jälkeisellä omakotitaloalueella pauhasi tuttuun tapaan "Ihanaa leijonat, ihanaa". Juoksua helpotti myös kovasti se, että reitti on näinä viitenä vuotena jo painunut hyvin omaan muistiini.

Obelix 80 paunan hiidenkivi selässään sekä inkkari ja cowboy keppihevosineen.
Puolivälissä matkaa kello näytti 48:35, ja juoksu tuntui todella vahvalta. Jatkoin edelleen tuttujen jänisten peesissä. 12 kilometrin kohdilla kysyin jäniksiltä, aikovatko he jatkaa loppuun asti tätä kovaa vauhtia, vai alkavatko hidastella saavuttaakseen oikean tavoiteaikansa. Koska perässäroikkujia ei näkynyt, sovimme noin kahdeksan hengen jänisryhmämme kanssa jatkavamme samaa tahtia. Jänisten perässä meno tuntui kevyeltä. Muutaman kilometrin jälkeen jopa liian kevyeltä. Siinä vaiheessa älysin onneksi katsoa kelloa, sillä vauhti näytti selkeästi hidastuneen. Niinpä päätin jättää hyvän ryhmän ja puskea yksin eteenpäin. Kuuteentoista kilometriin asti juoksu kulki kuin unelma, mutta hyvin salakavalasti sen jälkeen matka alkoi kuitenkin painaa. Vauhti hidastui selkeästi. Viimeiset neljä kilometriä jouduin tosissani taistelemaan väsymystä vastaan, enkä millään enää saanut vauhtia nostettua takaisin entiselleen. Onneksi kilometrit kuitenkin vaihtuivat nopeaan, ja lopun alamäessä sain vielä revittyä pienoisen loppukirin.


Kello pysähtyi maalissa uuteen ennätysaikaan 1:38:02. Keskitahti 4.39 min./km. Toinen kierros oli noin 50 sekuntia hitaampi kuin ensimmäinen. Nopeimman kilometrin painelin aikaan 4.29, ja hitain painui 4.50:een. Olipa mahtavaa saada onnistunut juoksu vielä loppuvuoteen kesäkuun HHM-pettymyksen jälkeen.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall