torstai 30. marraskuuta 2017

Miksi juoksen?

Liikunnan lukuisat terveyshyödyt tunnetaan. Se on ennaltaehkäisevä lääke moniin sairauksiin. Eikä pelkästään niihin fyysisiin. Liikunnalla on tutkitusti suotuisia vaikutuksia myös mielen hyvinvointiin. Lisäksi se parantaa stressinsietokykyä, muistia, luovuutta ja oppimiskykyä. Melkoinen määrä positiivisia vaikutuksia. Ei ihme, että moni jopa vähän pakotettunakin aloittaa liikuntaharrastuksen. Itsekin huomaan arjessa liikunnan tuoman energisyyden ja iloitsen siitä, että rakas harrastukseni on samalla tehokas lääke moniin sairauksiin. Terveydelliset syyt eivät kuitenkaan ole se päällimmäinen syy juoksuharrastukseeni.

Lihaksikas ja timmi vartalo voi monelle olla suurin syy liikunnan aloittamiseen. Liikunta on hyvä tuki myös painon pudottamiseen. Joskus nuoruudessani ajattelin, että pitäisi liikkua enemmän, jotta vartaloni näyttäisi kiinteämmältä, mutta nykyään se ei minua motivoi.


Mikä sitten saa minut liikkeelle ja erityisesti juoksulenkille? Mikä saa minut sitomaan kengännauhat pimeinä syysiltoina, kun sohvanpohja houkuttaisi enemmän?

Lasten ollessa pieniä lenkille oli helppo lähteä suoraan kotiovelta mihin kellonaikaan tahansa. Ei tarvinnut sitoutua tiettyyn liikuntaryhmän aikatauluun tai kuukausittaisiin salimaksuihin. Juostessa pää ja kroppa tuulettuivat, ja sain hetken arvokasta omaa aikaa. Vaikka alkuun lenkille lähtö ei aina innostanut väsymyksen tai kylmän sään vuoksi, olen iloinen, että joka kerta kuitenkin ulos päätin lähteä. En ole koskaan jälkikäteen katunut sitä, että lenkille lähdin.

Alkuun liikunnan aikaansaamat endorfiinit virtasivat vahvasti kroppaan lenkin jälkeen. Nykyään nautin juoksemisesta niin paljon, että mielihyvän tunne valtaa minut jo juoksulenkin aikana. En todellakaan vaihtaisi illan juoksulenkkiäni sohvalla makaamiseen. Niin paljon hyvää fiilistä ja energiaa siitä saan.


Tähän tilaan päästäkseni olen juossut lukuisia kilometrejä. Ei se juoksu alkuun minullakaan niin helppoa ollut. Juoksukunnon noustua kevyet lenkit kulkevat kevyesti ja rankemmistakin treeneistä on oppinut nauttimaan. Kun liikumisesta todella nauttii, ei kengännauhojen sitominen syksyn pimeinä ja kylminä iltoinakaan tunnu ylivoimaiselta.

Miksi siis juoksen? Juoksen, koska nautin siitä. Juoksen juoksemisen tuomasta ilosta. En siksi, että olisin terveempi tai hyväkroppaisempi. En siksi, että voisin työpaikan kahvipöydässä kehua juosseeni maratonin. Juoksen koska saan siitä hyvää fiilistä ja energiaa.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Lapinjärven Kinkkuhölkkä 2017


Paikallisen Talvijuoksu Cupimme ensimmäinen osakilpailu järjestettiin viime lauantaina Lapinjärvellä. Alkuviikosta maahan satanut lumi oli sopivasti sulanut, ja lämpötila keikkui pari astetta plussan puolella. Erittäin hyvä ulkoilusää verrattuna viime vuoden lumisohjokeliin.

Olen syksyn kisailuputken jälkeen keventänyt selvästi harjoitteluani ja pitänyt pientä ylimenokautta. Varmistellut että kroppa on tarpeeksi palautunut ennen uuden kauden peruskuntoharjoittelun aloittamista. Harjoittelun vähentäminen on katkaissut sen terävimmän kärjen juoksuvauhdeista, joten en edes lähtenyt Lapinjärvellä yrittämään mitään ennätysjuoksua. Rennon leppoisalla tahdilla matkaan.


Lähtöviivalla oli tällä kertaa harmillisen vähän porukkaa, mutta pääsin silti alkumatkasta mukaan neljän juoksijan letkaan. Kärjessä juossut nainen johdatteli meitä tasaisesti metsien ja peltojen vieritse. Kilometrivauhti pysytteli vitosen tuntumassa. Reitin varrella olivat hirvimiehet juuri palaamassa metsästä saaliineen. Onneksi olin valinnut päälleni oranssin takin.

Letkamme säilyi kasassa reitin puoliväliin saakka, jolloin päätin itse siirtyä keulille. Juoksu tuntui hyvältä, joten vähän huomaamattakin vauhti nousi aiemmasta. Seuraajien kengät rapisivat hetken aikaa takanani, mutta pikku hiljaa äänet laantuivat. Itse sen sijaan aloin saavuttaa edelläni juossutta kaksikkoa. Etenimme laajan peltoaukean keskellä, josta näki tien kiermurtelevan vielä todella pitkän pätkän edessäpäin. Lähestyvät selät veivät onneksi ajatukset pois loputtoman tuntuisesta taipaleesta. Kymmenen kilometrin kohdilla saavutin kaksikon, ja hiekkatieltä asfaltille siirryttyämme kokeilin saman tien pienoista irtiottoa. Etukäteen suunniteltu loppumatkan vauhdinnosto toteutui kätevästi kilpailuhenkisyyden nostaessa päätään.

Vahva kanta-astuja vauhdissa

12 kilometrin matkaan minulla meni aikaa 58:02, mikä tarkoittaa 4.51 min./km-tahtia. Jäin viime vuoden ajastani minuutin. Kilpailun jälkeen oli hyvä fiilis, mutta kyllä sitä mieluummin pinkoisi kisan huippukunnollaan, jolloin juoksu tuntuisi toivottavasti vähän helpommalta.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Pajulahti-rogaining


Suunnistuskaverini houkutteli minut parikseen viime sunnuntaina järjestettyyn Pajulahti-rogainingiin. Rogainingissa on tavoitteena määrätyssä ajassa etsiä pistemäärältään eri arvoisia rasteja. Pisteitä tulisi tietysti napsia kasaan mahdollisimman monta. Valittavana oli joko kahden tai neljän tunnin sarjat, joista me valitsimme lyhyemmän. Joukkueessa sai olla 1-5 jäsentä, ja heidän tuli liikkua maastossa yhdessä.

Tuntia ennen starttia saimme kartan tutkittavaksemme. Kokeneet rogaajat pistelivät rastipisteet nuppineuloilla ja mittasivat sen jälkeen langalla tarkasti eri reittivaihtoehdot. Joukkuekaverini oli osallistunut kyseiseen tapahtumaan ennenkin, joten hänkin oli osannut varautua langanpätkällä, johon oli valmiiksi merkitty kilometriviivat. Sen avulla oli helppo vertailla rastien etäisyyttä. 

Kartalla oli kaikkinensa 30 rastia. Pienin rastipistemäärä oli 20, ja arvokkaimmista pisteitä ropisi tilille 100. Emme laatineet reittisuunnitelmaa niinkään rastin pistemäärän mukaan, vaan valitsimme sopivalta tuntuisen kiepin lähialueelta. Melko pian lähdön jälkeen tosin tajusimme, että olimme aliarvioineet kuntomme ja taitomme, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmaa kesken matkan.


Aika kului suunnistaessa taas kuin siivillä. Puolitoista tuntia täyttyi kellossa paljon nopeammin kuin normaalilla juoksulenkillä. Etenimme kuntopolulla ja helppokulkuisessa maastossa hölkäten, mutta kävelimme suosiolla jyrkimmät ylämäet ja epätasaiset maastopätkät. Matkaa oli mukava yhdessä taittaa, kun seurana oli kunnoltaan ja suunnistustaidoiltaan samantasoinen kaveri. Rastit olivat melko helppoja löytää, mutta onnistuimme kyllä tekemään lahjakkaan pummin jo kolmosrastilla. Todettiin kuitenkin, että suunnistustaitomme ovat selvästi kehittyneet, sillä pääsimme melko nopeasti taas takaisin kartalle.


Loppumatkan reittisuunnittelu meni todella nappiin, sillä olimme maalissa kolmea minuuttia ennen kahden tunnin rajaa. Jokaiselta ylittävältä minuutilta kun olisi loppupisteistä vähennetty kymmenen pistettä.

Olipa todella mukava kokemus tämä joukkuerogaining. Ei tarvinnut yksin rastien kanssa pähkäillä. Ensi kerralla osaamme varmasti tehdä pisteiden keräämisen kannalta rohkeamman reittivalinnan. Tuloksissa jäimme tällä kertaa häntäpäähän. Meidän emitiin rastipisteitä kirjautui 490, kun voittaja leimautti niitä 1350!

maanantai 6. marraskuuta 2017

Kuivannon Kymppi 2017


Osallistuin sunnuntaina jo seitsemättä perättäistä kertaa Kuivannon Kympille. Tästä marraskuisesta kylätapahtumasta on siis muodostunut minulle jo pienoinen perinne. Viime vuonna mittari näytti pakkasasteita, mutta tänä vuonna sää oli juoksutapahtumalle mitä parhain: +7° C, tuuletonta ja ilma sateen jäljiltä hapekas.


Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja saimme auton parkkeerattua sopivasti lähelle kilpailukeskuksena toimivaa Kuivannon seurantaloa. Ennen starttia ehdimme tutustua esillä olleisiin, Kuivannon Kympistä kertoviin lehtileikkeisiin. Ensimmäinen Kuivannon Kymppi järjestettiin vuonna 1981, jolloin osallistujia oli 24. Siitä osallistujamäärät nousivat nopeasti ensimmäisten vuosien jälkeen, ja parhaimmillaan reitin on kiertänyt yli 800 kuntoilijaa. Tänä vuonna reippailijoita oli lähes 500.


Olin keskiviikkona osallistunut paikallisen urheiluseuran lihaskuntotreeneihin ja saanut niistä lihakseni melkoisen kipeiksi. Jalat eivät vielä sunnuntainakaan olleet kaikkein vetreimmät. Alkuverkan aikana en pystynyt tekemään teräviä spurtteja, kun jalat kirrasivat. Hieman epävarmoin ajatuksin siirryin lähtövaatteen alle odottelemaan starttia.

Juoksu lähti onneksi kulkemaan ihan mukavasti. Alkuun sain käyttää melko paljon ohituskaistaa, ennen kuin löysin oman paikkani samaa tahtia kulkevien joukosta. Parasta koko matkan aikana olikin se, että yksin ei tarvinnut missään vaiheessa matkaa taittaa. Juoksijoita oli tasaisesti sekä edessä että takana. Vauhdinjakoni oli tällä kertaa erittäin onnistunut. Etenin lähes koko matkan samaa, tasaista tahtia. Mäet toivat kilometriaikoihin pientä vaihtelua. Erityisen iloinen olen siitä, että viiden kilometrin kohdilla alkaneella hiekkatien pätkälläkin vauhti pysyi hyvänä. Kilometritolpat tuntuivat tulevat vastaan ripeästi, eikä matka missään vaiheessa tuntunut pitkältä. Sen verran keskittynyt tosin juoksuuni olin, että maisemia en hirveästi vilkuillut. Mies kertoi matkalla nähneensä lehmiä, hevosia ja lampaita. Itselläni ei ole niistä mitään havaintoa.

Kuva otettu Kuivannon Kympin sivuilta, kuvaajana Kuvaajari
Maalisuoralla irtosi vielä kivasti loppukiri, ja päätin aivan ennen maaliviivaa parantaa vielä sijoitustani parilla pykälällä. Tytär totesi yllä olevasta kuvasta, että kyynärpäätaktiikallako maaliin ryntäsin.

Loppuaikani 10,6 kilometrin matkalla oli 49:32. Lähes sekunnilleen sama kuin viime vuonna. Keskitahdiksi muodostui 4.39 min./km. Juoksusta jäi erittäin positiivinen fiilis. Taisaisen vauhdin taktiikalla juoksu ei missään vaiheessa tuntunut liian raskaalta, ja lopun loivassa ylämäessäkin jaksoin vielä rutistaa loppukirin.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Pajulahden maastokarnevaaleilla


Viikonloppuna järjestettiin ensimmäistä kertaa Pajulahti Cross Country Carnival. Kaksipäiväisen tapahtuman tarkoituksena oli koota yhteen eliittijuoksijat, juniorit ja aikuisurheilijat. Tapahtumakeskuksena toimi Pajulahti-halli ja sen lähimaasto. Alkuviikosta satanut lumi toi juoksuun omat haasteensa.



Meillä entisillä nuorilla oli edessä 6,5 kilometrin matka, joka juostiin kolmen kierroksen kilpailuna: 1,5 km + 2 x 2,5 km. Lähtö ja maali sijaitsivat Pajulahti-hallissa, jonne palattiin aina loskaisen maastokierroksen jälkeen hakemaan hetkeksi pitoa tossun alle. Omasta juoksustani ei ole paljoa kerrottavaa. Ensimmäinen kierros kulki vielä ihan ok, mutta kahdella seuraavalla tuntui, että puhti oli täysin poissa. Tarvitsisin ehkä lisää mäkitreeniä ja ylipäätään vaihtelevassa maastossa juoksemista. Hieman voi tosin tällä kertaa laittaa myös kelin piikkiin: reitti oli loskainen ja pehmeä. Hyvää harjoitusta tämä joka tapauksessa oli.

Maalissa vaihdoin sanasen Mika ja Annemari Kiekaran kanssa.
Naisten eliitti lähtöviivalla
Sunnuntai-iltapäivällä juoksemisen mallia näyttivät eliittijuoksijat. Ihailtavan keyveltä ja kauniilta heidän meno näyttikin. Naisten sarjan voitti Camilla Richardsson ja miesten Topi Raitanen. Tasoeroni Suomen kärkeen on hurja: hävisin loppuajallani Camillalle lähes kahdeksan minuuttia!

Kaikkinensa tämä Pajulahden tapahtuma oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja onnistunut. Lämmin halli helpotti huomattavasti juoksuun valmistautumista, ja sisätiloissa oli huoltojoukkojenkin mukava viettää aikaa. Viikonlopun aikana pääsi kivasti seuraamaan lasten iloista menoa niin yksilö- kuin viestikilpailuissakin sekä kannustamaan kovatasoisia eliittijuoksijoita. Tapahtuma motivoi myös meitä lasten vanhempia lähtemään rohkeasti lähtöviivalle. Eräskin ikäsarjan edustaja kertoi kilpailuihin osallistuneen lapsensa todenneen, että kai säkin iskä aiot juosta. Mahtavaa, että iskä oli heti todennut tietysti lähtevänsä mukaan.

Mieleeni jäi myös palkintojenjako, jossa pääsin pokkaamaan kultamitalin, koska muita 35-sarjalaisia ei viivalle uskaltautunut. Nousimme juhlallisesti lavalle tämän Vangeliksen Chariots of Fire -musiikin saattelemina. Kuin olympialaisissa konsanaan. :)

Toivottavasti tapahtuma kerää tulevina vuosina enemmän osallistujia. Etenkin ikäsarjoissa osallistujamäärä jäi harmillisen vähäiseksi.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall