Hyvässä säässä Lasse Virén Hölkässä


Sää hemmotteli meitä tänäkin vuonna Lasse Virén hölkässä. Aurinko paistoi ja mittari näytti 15 plusastetta. Tuuli oli paikoin navakka. Lapset pääsivät tuttuun tapaan ensimmäisenä kirmaamaan kilometrin mittaiselle pururatapätkälleen. Lennokas oli askel näissä sarjoissa. 


Aikuisille oli tarjolla puolimaraton, reilun kympin maantiejuoksu sekä 6 kilometrin mittainen patikkasarja. Itse osallistuin kympille seitsemättä kertaa. Osallistujista kaksi oli ollut mukana kaikilla 47 kerralla. Siinäpä hyvä tavoite itse kullekin: kunnossa kaiken ikää.

Alkuverryttelyssä kroppa ja jalat tuntuivat ihanan vetreiltä, ja avausvedoissakin vauhti irtosi helposti. Luottavaisena asetuin lähtövaatteen alle, vaikka tiesinkin, että alkuverryttelyn tuntemuksista ei pysty vielä päättelemään mitään tulevan kilpailun kulusta. Parhaimmat kilpailuni olen monesti juossut takkuisen alkulenkin jälkeen. 


Kipailu lähti hyvin liikkeelle, sillä alamäkeen oli helppo kiihdyttää askelta. Sen jälkeen matka jatkui kumpuilevalla reitillä, jossa alustana oli hiekkatietä, asvalttia ja lopussa vielä pehmeää pururataa. Päädyin sopivasti edellä menevän peesiin, ja siinä juoksu tuntui hyvältä. Terävin vauhti siitä vain tuntui puuttuvan. Garminin kilometriajoista päätellen juoksuni eteni hyvin samankaltaisesti edellisvuosiin verrattuna: hitaimmat ja nopeimmat kilometrit osuivat reitin varrella samoihin kohtiin. Erilaisten reittiprofiilien vuoksi luotettavimmat aikavertailut kannattaakin tehdä samalla reitillä juostuihin tuloksiin. 

Koska en saanut kisassa itsestäni kaikkea irti, ei juoksu lopussakaan tuntunut kamalan pahalta. Hengitys oli melko maltillista, ja maalisuoralla löytyi vielä helposti kirivaihde. Loppuaikani oli 48:28, joka jää puoli minuuttia viime vuodesta ja 1,5 minuuttia omasta reittiennätyksestäni. Olen silti tyytyväinen juoksuuni. Se oli helppoa ja nautinnollista. Kiva oli olla mukana hyvin järjestetyssä tapahtumassa. Muistoksi jokainen osallistuja sai hienon mitalin ja paidan.

Kommentit