perjantai 30. huhtikuuta 2021

Testijuoksu jäniksen peesissä

Olen monesti haaveillut jäniksen hyödyntämisestä kilpailujuoksuissani. Vauhdista ei tarvitsisi itse huolehtia, voisi vain roikkua rennosti mukana. Eilen pääsin vihdoin testaamaan "rentoa roikkumista", kun juoksututtavani tarjoutui jäniksen rooliin viiden kilometrin testijuoksussani. 

Jänisjuoksun huono puoli on se, että juoksuvauhti pitää päättää etukäteen. Yleensähän lähden matkaan sopivalta tuntuvaa vauhtia, enkä pyri väkisin pysymään tietyssä tahdissa. Jänisjuoksu sopiikin varmasti parhaiten sellaisiin tilanteisiin, joissa oman kuntotasonsa tietää melko tarkasti. Itse päätin ottaa pienoisen riskin ja lähdin tavoittelemaan viime kevään ennätystäni 21:17. Pyysin jänikseltä 1.42-kierroksia, mikä tarkoittaa 4.15 min./km -tahtia. 


Alkuverkassa sykkeet olivat normaalia korkeammat ja avausvedot hengästyttivät kummallisen paljon. Liekö jännitys vaikuttanut, vai sattuiko vain kankea päivä. Toisaalta alkuverryttelyn aikaiset tuntemukset eivät ole ennenkään ennustaneet tulevaa suoritustani. 

Jäniksen perässä oli todellakin helppoa juosta. Tuijotin pelkästään edessä kiitävää selkää, enkä vilkuillut kelloani kertaakaan. Kierroksissa yritin jotenkin pysyä ajan tasalla. Jänis hoiti hommansa kellontarkasti. Harmi vain, etten ihan jaksanut pysyä mukana tilaamassani vauhdissa. Kolmessa kilometrissä olin jo valmis luovuttamaan, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, miten ihmeessä taistelin vielä viimeiset viisi kierrosta. Jänis jarrutteli tuulisella etusuoralla, jotta saisin hänet kiinni ja pyrki sen jälkeen hivuttamaan vauhtia taas ylöspäin. Ilman jänistä en varmastikaan olisi jaksanut tsempata loppuun asti, vaikka en mielelläni kisoja keskeytäkään. 


Maalissa vilkaisin ensimmäistä kertaa kelloani, joka näytti aikaa 21:31. Alkuun olin tulokseeni pettynyt, mutta pian tajusin, etten jäänyt ennätyksestäni kuin 14 sekuntia. Keskitahdiksi muodostui 4:18 min./km. Viime vuonna olin juossut nousujohteisesti koko alkutalven, nyt olen nostanut juoksukuntoani hiihtopainotteisen kauden jäljiltä vasta kuukauden. 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall