Kesäkuntoon 2021 ja muita juoksukuulumisia

Juoksimme eilen viikon pitkää lenkkiä kolme juoksijan porukassa. 17 asteessa tarkeni hyvin sortseissa ja t-paidassa. Yhtään lämpimämpiä juoksukelejä en oikeastaan edes kaipaa. Lenkin loppupuolella vastaamme pyöräili nuori mies, joka huikkasi meille "kesäkuntoon 2021 - projektista". Kyllä, kyllä, nyökyttelimme - hyvää kesäkuntoa tässä toki tavoitellaan. Kesäkunto-projekti mielletään usein kuitenkin lyhytjänteiseksi bikinivartalon tavoitteluksi, jossa liikunta ja ruokavalion muutos harvoin jäävät pysyviksi. Siksi noudatankin ennemmin "kunnossa kaiken ikää" -projektia.  En harrasta liikuntaa ulkonäköni vuoksi. Juoksen, koska nautin siitä ja saan siitä positiivista virtaa - niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Viime viikolla avasimme perheeni kanssa beach volley -kauden. Olipa todella kivaa päästä pitkästä aikaa pelaamaan. Edellisen kerran olen palloa pompotellut marraskuun lopulla aikuisten pallokoulussa. Tauko näkyi selvästi tekemisessäni: vastaanottamani pallot nousivat ihan muualle kuin passarille, ja harvat iskulyöntiyritykseni pysähtyivät verkkoon. Hauskaa minulla silti oli ja nautin pelaamisesta koko perheen kesken. Lentopalloa pidän myös hyvänä hyötyliikuntana juoksuharjoittelun ohessa. 

Erinomaista hyötyliikuntaa kertyi myös luontoretkeilystä. Kipusin ihailemaan maisemia 60 metrin korkeuteen Kymijoen pinnasta kohoavalle Hiidenvuorelle. Komeat oli näkymät.

Lauantaina seurasin Pyhtäällä järjestettyjä maantiejuoksun SM-kilpailuja. Paikan päällä en tietenkään voinut olla, mutta live-tuloksista jännitin aikoja ja sijoituksia. Naisten puolimaratonin voitti eilen 48 vuotta täyttänyt Laura Manninen ajalla 1:16:33. Suomen Urheiluliiton sivuilla julkaistussa haastattelussa Laura kertoo nauttivansa juoksuharjoittelusta. Kilpailut tuovat oman höysteensä tekemiseen, mutta hän ei oikeastaan harjoittele kilpailuja varten. Itse olen Lauran kanssa samoilla linjoilla. Nautin monipuolisesta harjoittelusta, ja parasta on, kun juoksu peruslenkeillä kulkee. Itse tähtään kyllä vielä kilpailuihinkin ja tavoittelen niistä hyviä tuloksia, mutta ennen kaikkea kilpailutapahtumat ovat mukava lisä harrastukseen. Kilpailuihin kannattaa osallistua jo pelkästään hyvän tunnelman vuoksi.

Viime viikolla mittariini kertyi 52,7 harjoituskilometriä. Se on minulle hyvä määrä. Havaitsin, että 5.20 min./km on tällä hetkellä hyvä tahti reippaalle lenkille. Juoksu tuntuu rennolta, eikä vauhdin eteen tarvitse vielä tehdä paljoakaan töitä. Mukavaa vaihtelua toivat myös sekä ylä- että alamäkeen tehdyt 20 sekunnin vedot. 

Leskenlehdet, sinivuokot ja sitruunaperhoset ilahduttavat keväistä luonnossa liikkujaa. Nautinnollisia liikuntahetkiä!

Kommentit