Vuoristoradalla nuttura tutisten

Linnanmäki - Rinkeli
Vietimme viime viikolla päivän Linnanmäellä - minullakin ranneke ranteessani.

Nuorempana olen huvipuistoissa juossut innoissani laitteesta toiseen ja kolunnut läpi ne hurjimmatkin. Viikinkiveneessä piti aina päästä päätyyn ja istua mahdollisimman rennosti, jotta laite tuntuisi kunnolla mahassa. Nyt aikuisiällä moinen laitteissa pyöriminen ei ole juurikaan houkuttanut - paha olo on helposti tullut jo kieppumista katsellessa. Jostain kumman syystä päätin kuitenkin koetella sietokykyäni Linnanmäen laitteissa. Samalla nuorimmat lapsetkin pääsivät huoltajan mukana hurjempiin laitteisiin.

Aurinkoinen elokuun päivä oli houkutellut paikalle muutaman muunkin hurvittelijan, joten iltapäivästä jonot laitteisiin alkoivat olla turhan pitkät. Jätimme suosiolla väliin muun muassa Linnunradan ja Salaman, sillä jonossa olisi vierähtänyt reilusti yli puoli tuntia.

Linnanmäki - kieputin
Aloitin laitteisiin tutustumisen ketjukarusellista. Siinä tulikin heti melko huono olo, joten pohdin, oliko rannekkeen osto sittenkin virhe. Päätin, että viikinkiveneen kyytiin en edelleenkään lähde. Seuraavaksi testasimme puisen vuoristoradan, karusellin ja kingin. Yllättäen vuoristorata tuntuikin ihan mukavalta. Ei oksettavaa oloa. Kingi vaikutti etukäteen hurjalta ja sitä se kyllä olikin. Laite nousi 75 metrin korkeuteen. Sieltä oli kyllä upeat näköalat, mutta turhan korkealta ja pelottavalta se minusta tuntui. Eikä tuuli auttanut yhtään asiaa. Lopun yht'äkkinen vapaapudotus oli oikeastaan jopa aika kiva.



Kehrän pää alaspäin pyöritystä riitti yksi kerta. Laitteen hidastaessa iski todella huono olo ja sen jälkeen oli pidettävä hetki taukoa hurjimmista laitteista. Esikoisen kanssa lähdin myös Ukkoon. Laite nousee alussa kohtisuoraan ylös ja etenee sen jälkeen hitaasti pää alaspäin. Siinä vaiheessa olisi toivonut turvakaaren olevan vieläkin tiukemmalla, sillä luisuin selvästi istuimessani. Laskuosuudet eivät yllättäen ottaneetkaan mahasta, kuten olin etukäteen pelännyt.

Kaiken kaikkiaan oli mukava pitkästä aikaa kieppua laitteissa. Kehrästä ja viikinkiveneestä tulee edelleen huono olo jo pelkästä ajattelemisesta. Vuoristoradat sen sijaan olivat mukavia - niissä tutisi ainoastaan nutturani.

Kommentit

  1. Täällä kanssa oltiin muutama päivä sitten lintsillä! Mulla on kyllä ihan sama että pyöriviin laitteisiin ei ole asiaa:D
    http://love-sannar.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuvuoristorata ja Vekkula olivat varmaan suosikkini. Pyörivistä laitteista Karuselli oli minulle sopiva, ei tullut huono olo. :) Kiva kun jätit viestiä!

      Poista

Lähetä kommentti