Suunnistuskoulu jatkuu

Suunnistuskoulu jatkui suunnistusajattelun merkeissä ja vihdoin koin ahaa-elämyksen karttani kanssa. Olipa mahtavaa havaita, että osaa kulkea maastossa ilman niitä selkeitä polkuja tai ajouriakin. Korkeuskäyrätkin avautuivat vihdoin.

Keskiviikkona suunnistuskoulussa kuljimme alkuun muutaman rastivälin yhdessä ohjaajan kanssa, jolloin hän kertoi, miten itse etenisi ja mihin maastossa kiinnittäisi huomiota. Lopuksi etsimme rasteja pareittain. Ja voi sitä onnistumisen riemua, kun tunsi ymmärtävänsä karttaa ja rastiliput löytyivät. Tämä koulu on ollut todella hyödyllinen ja mielenkiintoinen. Olen oppinut paljon, mutta paljon on toki vielä opittavaakin.

Kävin tiistaina myös iltarasteilla. C-rata tuli suoritettua, mutta en pääse kauheasti kehuskelemaan suorituksellani. Oppia sen sijaan sain runsain mitoin. Heti alkumatkasta pääsin kahden vanhemman herrasmiehen kannoille ja sain lyöttäytyä heidän matkaansa. Yhdessä vertailimme karttaa ja maastoa toisiinsa ja pähkäilimme parasta reitinvalintaa. Tämä antoi minulle ehdottomasti tässä vaiheessa paljon enemmän iloa kuin se, että olisin itse tuurilla onnistunut rastit löytämään.

Metsässä oli taas mukava liikkua, vaikka liukkailla kallionrinteillä saikin varovaisesti edetä. Puolitoista tuntia reipasta samoilua vaihtelevassa maastossa tekee varmasti hyvää jaloille ja pk-kunnolle. Ja etenkin mielelle!

Alkeet ovat nyt hallinnassa, joten ei muuta kuin lisää harjoitusta. Jospa sitä uskaltautuisi vielä uudelleen iltarasteille. Vaikka miehen kanssa yhdessä b-radalle.