Haaveena Helsinki City Marathon

Teini-iässä sen päätin: viimeistään 25-vuotiaana juoksen maratonin!

Nuorempana olin useana vuotena kannustamassa juoksijoita Helsinki City Marathonilla. Muutamana vuotena mukana juoksemassa olivat myös omat vanhempani. Kilpailijoita kannustimme usein Munkkiniemen kohdilla, johon juoksijat tulivat ensimmäisen kerran noin 10 kilometriä matkattuaan. Toisen kerran saimme kannustaa heitä samoilla nurkilla, kun matkaa maaliin oli enää muutamia kilometrejä.

Juoksijoiden menoa katsellessa haaveilin maratonille osallistumisesta. Mitään en silti asian eteen juurikaan tehnyt. Kävin kyllä satunnaisesti lenkeillä, mutta säännölliseksi juoksuharrastukseksi sitä ei voinut kutsua. Innostuin juoksemisesta tosissani vasta opiskeluvuosinani. Jossain vaiheessa serkkuni osallistui maratonille, joten taas oltiin juoksijoita kannustamassa, tällä kertaa Espoon nurkilla. Serkkuni esimerkki innosti taas lisäämään lenkkieni määrää. Vuonna 2004 juoksukilometrejä oli kertynyt sen verran, että uskaltauduin ensimmäiselle puolimaratonilleni, Helsinki City Runille. Maaliin saavuin tuolloin ajassa 2:04 ja juoksusta jäi hyvä fiilis. Olisin varmaan innostunut treenaamaan maratonillekin, mutta juoksut jäivät jäätyäni äitiyslomalle. Sen jälkeen juoksuharrastuksen aloittaminen tuntui taas haasteelliselta. Viiden vuoden ajan juoksin vain satunnaisesti vaunulenkkien välissä.

Vihdoin vuonna 2011 juoksukärpänen puraisi tosissaan ja sillä tiellä ollaan. Vuonna 2013, Tukholmassa, juoksin vihdoin myös ensimmäisen maratonini - 10 vuotta alkuperäistä tavoitettani myöhemmin. Juoksuharrastuksestani on tullut tärkeä osa elämääni.