Tällä viikolla päästiin jo treenaamaan kunnon hellekeleissäkin. Perjantaina oli vuorossa vk-lenkki mökkitiellä. Mittarin näyttäessä +32 astetta lähdettiin miehen kanssa yhtämatkaa painamaan hiekkateitä. Kyllähän se lämpö näkyi kohonneissa sykkeissä. Huono hellekuntoni tuli hyvin esiin etenkin loppuverkassa: syke ei laskenut sitten millään.
Muutoin tämän viikon treenit olivat lähes kopio viime viikosta. Viikko alkoi lyhyellä puolen tunnin lenkillä, jonka tosin juoksin vähän turhan kovaa pk-lenkiksi. Päälle tein vielä kotikuntopiirin. Tiistaina oli viikon kovin treeni urheilukentällä. Juoksin kuusi tonnin vetoa kahden minuutin kävelypalautuksilla. Vedot tuli alkuun juostua ehkä liian hitaasti n. 5 minuutin kilometrivauhdilla, mutta toisaalta jaksoin hyvin kaikki vedot ja vauhti oli nousujohteinen. Viimeiset vedot menin 4.30-vauhdeilla.
Keskiviikko ja torstai olivat lepopäiviä. Perjantaina juoksin mökkitiellä puolen tunnin vk-lenkin ja lauantaina kevyen pk:n. Sunnuntai-iltana oli vuorossa vielä viikon pitkis, 1,5 tuntia superhitaasti.
Juoksu on nyt kulkenut ihan kivasti.
Ma: Kevyt 30 min. + kuntopiiri

Loppuvenyttelyt nurmella |

Ti: Alkuverkka, 6x1000m, loppuverkka
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Alkuverkka, 30 min. VK, loppuverkka
La: Kevyt 45 min.
Su: Pitkä lenkki 1,5 h
Kommentit
Lähetä kommentti