Viikon 29 treenit

Kisaviikolla treenimäärät jäivät melko vähäisiksi. Maanantaina tein helpohkon vauhtikestävyyslenkin, jossa vauhdin osuus oli vain 15 minuuttia. Vauhtia en siihenkään juuri saanut, joten maanantain lenkin perusteella en odottanut paljoakaan torstain kilpailulta.

Rannalla


Keskiviikkona oli viimeinen kerta suunnistuskoulua. Ohjaaja oli laatinut meille n. 4 kilometrin mittaisen radan, johon sisältyi 9 rastia. Jokainen sai (joutui!) lähtemään radalle yksin. Suunnistus ei lähtenyt osaltani hyvin käyntiin: pummasin heti ensimmäisen rastin, enkä sen jälkeen löytänyt kakkostakaan. Ehdin jo ajatella, etten selviä radasta olleenkaan. Mutta kolmoselle sitten hyvin löysin ja sen jälkeen vastaan tulivat loputkin rastit. Tosin ilman mutkia ja outoja reitinvalintoja en loppumatkastakaan selvinnyt. En ymmärrä, miten kompassini vei minua pariin otteeseen ihan vika paikkaan. :) Sähläilystäni kertonee hyvin se, että käytin rataan aikaa 1,5 tuntia, kun taas mieheni oli löytänyt kaikki rastit 50 minuutissa. Harjoitusta kaivataan siis lisää.

Sateen jälkeen


Torstaina olikin kilpailu, josta kirjoitin tarkemmin edellisessä postauksessa. Yllätyin siitä, kuinka hyvin minulla pitkästä aikaa kulki.

Vaikka pidin perjantain ja lauantain lepoa, painoi kilpailu jaloissa vielä sunnuntain pitkällä lenkillä. Sykkeet nousivat tavallista korkeammalle.

Ma: Alkuverkka 15 min., VK 15 min., loppuverkka 15 min.
Ti: Lepo 
Ke: PK, samoilua metsässä 1,5 h
To: Kilpailu 10 km
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Pitkis 1,5h

Kommentit