lauantai 4. tammikuuta 2020

Juoksutavoitteeni vuodelle 2020

Kuivannon Kympillä, kuva: Studio Kuvaajari
Juoksuharrastukseni lähti lentoon vuoden 2011 alussa, jolloin muutimme uudelle paikkakunnalle. Pikkulapsiarjessa en ollut aiemmin saanut lenkkeilystä säännöllistä, vaikka useaan kertaan sen olinkin aina aloittanut. Muuttovuosi oli hyväluminen, ja hiihtoladut kulkivat lähellä kotiamme. Innostuin. Hiihdin siihen saakka, kun lumet sulivat, ja sen jälkeen monot vaihtuivat helposti lenkkareihin. Tästä alkaa nyt kymmenes perättäinen juoksuvuoteni.

Juoksemisesta on tullut tärkeä osa elämääni, enkä sinällään tarvitse tavoitteita pitääkseni harrastustani yllä. Kilpailulliset tavoitteet rytmittävät kuitenkin kivasti harjoitteluani ja tekevät niistä monipuolisempia.

Tänä vuonna mennään samalla kaavalla kuin viime vuonnakin: yksi puolimaraton keväälle, toinen syksylle. Siihen väliin lyhyempiä kylähölkkiä. Monesti haaveilen jostakin ulkomaisesta kisasta, mutta päädyn sitten kuitenkin aina kotimaiseen. Haluaisin kokea suuren ulkomaisen tapahtuman tunnelman, mutta tiedän, että kisavalmistelujen ja itse juoksun osalta parempi vaihtoehto minulle on kotimaan kilpailu.

Haaveilen edelleen enkkavauhdeista, vaikka tässä on ollut pari tasaisempaa kautta takana. Nykyisen tason säilyttäminenkin olisi ihan mukavaa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall