keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Oletko juossut maratonin?


Monesti, kun uusien tuttavuuksien kanssa tulee puheeksi juoksuharrastukseni, minulta kysytään ensimmäiseksi, kuinka monta kertaa viikossa juoksen ja heti perään tiedustellaan, olenko juossut maratonin.

Maraton tuntuu edelleen olevan monelle se suuri kuninkuusmatka, jonka juossutta voidaan pitää todellisena juoksijana. Juoksupiireissä sekään ei enää tunnu riittävän, kun tarjolla on yli sadan kilometrin ultramatkoja. Somessa koetaan alemmuudentunnetta, kun itse ei pystytä samoihin suorituksiin kuin muut.

Häpeillen kerrotaan, kuinka polkujuoksukilpailussa oma matka oli vain 30 kilometriä ja vuodessa juostuja kilometrejä kertyi vain tuhat (muiden liikuntasuoritusten lisäksi). Vauhtikin on etanajaostoa.

Maraton tai polkujuoksu-ultra voi toimia hyvänä motivaattorina juoksuharrastukselle, mutta yhtä hyvä tavoite on jokin lyhyempikin matka. Juoksijoita ovat kaikki, jotka juoksuaskeleita ottavat. Tärkeintä on se, että liikkuu ja mieluusti siitä myös nauttii. Suorituksia pitäisi aina verrata omiin aikaisempiin tekemisiinsä. Jos viime vuonna juoksi tuhat kilometriä, voi tänä vuonna yrittää juosta 1100. Se on ihan yhtä hienoa kuin yli kolmen tuhannen lukemat.

Ja kyllä se maraton on itsellänikin toiminut innoittajana. Maratontarinani voit lukea täältä.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall