Maaliskuun puolivälissä minua ilahduttaa lenkkeilijänä erityisesti kaksi asiaa: iltojen valoisuus ja sulat tiet. Erityisesti tuo jälkimmäinen. Juoksuvauhtia on tullut lisää ihan huomaamatta. Tosin enää ei voi takkuista lenkkiä pistää lumen, pakkasen tai sohjon syyksi.
Vauhdin lisääntymisen huomasin etenkin viime lauantain reipasvauhtisella lenkillä. Kymmenen kilometriä taittui 160 tuntumassa olevilla sykkeillä kivasti 5.10 min./km -tahtiin.
Valon ja lämmön lisäksi kevääseen kuuluvat tietysti myös mäkivedot, joilla haetaan voimaa ja potkua juoksuun. Juoksija-lehden sivuilta löytyy mäkivedoista hyvä artikkeli. Itse sorruin taas vetojen pahimpaan viholliseen: liian kovaan alkuvauhtiin. Tarkoituksena oli juosta kuusi vetoa kiihtyvänä sarjana, mutta se toteutui ainoastaan neljännessä ja viidennessä vedossa. Loput menin aika lailla samaa tahtia. Kuvittelin juoksevani ensimmäisen vedon maltillisesti, mutta puolitoista minuuttia loivaan ylämäkeen osoittautui yllättävän pitkäksi ajaksi. Ensi kerralla vaan vieläkin maltillisemmin matkaan!
Kyllä on varma kevään merkki, kun intervallien tekeminen on hauskaa :D Siis tänään tuntui ensimmäistä kertaa siltä. Tampereella on kävelyteillä paikoitellen jäätä ja hiekkatiet pehmeää kuraa, mutta vauhtia tuntuu löytyvän lenkki lenkiltä lisää. Ihanaa!
VastaaPoistaTuo on jännä juttu, miten sitä ajattelee juoksevansa rennon kovaa mutta huomaakin että tuli innostuttua liikaa. Tavallaan sen tiedostaa mutta silti se toistuu. Itselläni käy vieläkin usein niin, että sama aika tai matka (esim. 4 minuuttia tai 400 metriä) menee jokaisella vedolla samaan tahtiin tai hiukan hidastuen, ei juuri koskaan kiihtyvästi. Sitten ihailen muiden päivityksiä kun vaikka kilsan vedoissa saattaa vauhti kiihtyä 10-20 sekuntia per kilsa.
Kiitos Henna kommentistasi! Kiva kuulla, että sielläkin kevät nostaa juoksufiilistä. Nuo kiihtyvät vedot tai kiihtyvät pidemmätkin lenkit ovat haastavia. Alkuun tuntuu todella rennolta, mutta ykskaks huomaakin, ettei vauhdin kiristäminen helposti enää onnistukaan.
Poista