Juoksuvuoteni 2016

Juoksuvuoteni 2016 oli varsin onnistunut. Juoksemisesta on tullut iso osa elämääni ja nautin siitä todella paljon. Jos ennen hyvä olo syntyi lenkin jälkeen, tulee hyvä fiilis nykyään jo lenkin aikana. Tällä hetkellä haluan testata omia rajojani ja katsoa, miten pitkälle rahkeeni riittävät (kun se iän puolesta vielä on mahdollista). Tavoitteellisen treenamisen myötä tulee tehtyä vaihtelevia treenejä, mikä tuo harjoitteluun lisää mielekkyyttä. Ilman tavoitteita juoksisin todennäköisesti pitkälti samoja lenkkejä samoilla vauhdeilla. Juoksutapahtumiin osallistuminen tuo mukavasti sosiaalisuutta yksinäisen puurtamisen rinnalle.

HHM eli Helsinki Half Marathon
Vuoden 2016 alun blogikirjoituksessani haaveilin parin minuutin parannuksesta sekä kympin että puolikkaan ennätykseeni. Molemmissa tavoite täyttyi, vaikken virallista kympin kisaa loppuvuoden kovimmilla vauhdeillani päässytkään juoksemaan.

Juoksukilometrejä kertyi viime vuonna 1800. Hiihdot mukaan lukien päästään yli kahteen tonniin. Osallistuin vuoden aikana 13 juoksutapahtumaan. Loppuvuodesta kilpailuja oli selkeästi enemmän kuin vuoden alkupuolella. Kisaennätyksiä tuli rikottua useita.

Vuoden ensimmäinen kilpailuni oli Talvijuoksu Cupin päätöskilpailu maaliskuussa Elimäellä. Helmikuun osakilpailu oli jäänyt väliin sairastumisen vuoksi. Loppuaikani 48:20 oli reilun minuutin hitaampi kuin edellisvuonna samaisessa kilpailussa juoksemani voimassa ollut kympin ennätykseni. Kehitystä ei siis ollut vuoteen tapahtunut ollenkaan. Totesin tuolloin juoksustani seuraavaa: "Tasapaksu suoritus siis keskitahdilla 4.48 min./km. Tämä tuntuu olevan vakionopeuteni. Samalla vauhdilla olen tahkonnut kaikki viimeisimmät kilpailuni. Ihan jees, mutta olisi sitä kiva joskus päästä kovempaakin. Kuntoni junnaa siis vain paikallaan."


Kesän kilpailukauden avasin Suijankoskenjuoksussa, jossa matkana oli reilut kuusi kilometriä. Keskitahti 4.30 min./km yllätti täysin. Nyt ei enää junnattu paikallaan, vaan vauhtiin oli tullut selkeä hyppäys ylöspäin.

Kevätkauden päätavoite oli HHM eli Helsinki Half Marathon. Pienten kylien hölkkätapahtumien vastapainoksi oli mukava osallistua tällaiseen massatapahtumaan. Hieno reitti kierteli pääkaupungin upeissa maisemissa. Maalissa tuuletin uutta ennätysaikaani 1:42:29.

Jannen Iltalenkki
Kesän kilpailutrioni on jo useamman vuoden pysynyt samana: Jannen iltalenkki, Kesäillan kymppi ja Iitti-hölkkä. Mukavia kesäisiä hölkkätapahtumia kaikki. Etenkin Jannen iltalenkki on upea esimerkki hienosta maalaismaisemissa järjestetystä juoksutapahtumasta. Iltalenkillä nautittiin juoksun ja kauniiden maisemisen lisäksi hyvästä tunnelmasta, seurasta ja musiikista.

Harjoittelussa on tehty jotain oikein, koska juoksukuntoni oli vuoden mittaan selvästi nousujohteinen: kasvatin vauhtiani tasaisesti kauden aikana ja parantelin kisaennätyksiäni. Virallisen kympin ennätykseni 46:14 juoksin Iitti-hölkässä. Suhteellisesti kovempaa painelin syyskuussa Uusi Lahti -juoksussa, jossa varttimaratonin keskitahtini oli 4.34 min./km.

Syksyllä juoksin toisen puolikkaan Vantaalla. Tuttu ja tasainen reitti helpotti kovasti matkantekoa. Juoksu kulki hyvin koko matkan. Loppuaika 1:40:03.

Lasse Virén Hölkkä
Loppusyksystä osallistuin vielä Lasse Virén Hölkkään, Kuivannon kympille, Lapinjärven kinkkuhölkkään sekä Joulumarkkinajuoksuun. Lassen hölkkä kulki tahmeasti flunssan jäljiltä, mutta kaikkiin muihin suorituksiin olin tyytyväinen.

Vuoden viimeisessä kilpailussa vuoden viimeisenä päivänä juoksin vuoden parhaimman kilpailuni. Orimattilan uudenvuoden yöjuoksussa sain vajaan yhdeksän kilometrin reitillä pidettyä vauhdit ensi kertaa alle 4.30 min./km. Tuolla tahdilla kympillä olisi alitettu 45 minuuttia.

Tällaisen mahtavan ennätysvuoden jälkeen ei voi olla kuin tyytyväinen. Tehtyjä ennätyksiä enemmän mieltäni lämmittää kuitenkin se, että saan juosta ja ennen kaikkea nauttia juostuista kilometreistä.

Kommentit

  1. Onnittelut ehjästä huippuvuodestasi!! Kehitystäsi on ollut ilo seurata. Kepeitä kilometrejä myös tälle vuodelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! Ehjä vuosi on todellakin ollut suurena tekijänä tässä kehityksessä.

      Poista
  2. Hieno juoksuvuosi sulla! 😊 Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina! Hyvää uutta vuotta sinullekin ja liikunnaniloa!

      Poista
  3. Mahtava vuosi sinulla! Hienoa, kun edistystä on tullut noin hyvin. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Onpa ollut onnistunut vuosi! Oot kyllä huikeassa kunnossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi oli kyllä todella upea ja onnistunut. Rakkaus lajiin on vain vahvistunut.

      Poista

Lähetä kommentti